Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Vieraskirja  

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on neljä plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Hilu

18.12.2016 19:23
Olimme saaneet kaikki kuljetusvarusteet pois hevosten päältä ja vietyä ne traileriin odottamaan Markkia, joten lähdimme kohti tallia. Kitty oli selkeästi vasta ensimmäistä kertaa Koivistosssa ja Siiri talutti Gruellaa ensimmäisenä, Kityn seuratessa Hertan kanssa tämän takana. Koirat kulkivat Kityn vierellä, Doris lähinnä vain siksi, koska sitä kiinnosti Välkky niin kovin. Minä kävelin yhdessä Bumban kanssa viimeisenä, ruuna kuulosteli selkeästi hieman hermostuneena Herttaa, joka myös kurkki taakse, ikään kuin toivoen, että häviäisimme takaata kauas pois. Annoin Hertalle ison hajuraon ihan suosiolla. Aleksi oli pitämässä meille ovea auki tallissa.

”Okei, Ella laitetaan karsina kakkoseen. Hertta kolmoseen. Ja Bumba sitten pesuboksiin kiinni. Aloitan Bumbasta tarkastuksen, enkä tarvitse siihen kuin Kittyä, muut sitten voi tehdä mitä haluavat, kuhan eivät ole meidän tiellä” Aleksi ohjeisti hevosten sijoittelun, ikään kuin kyseessä olisi enemmänkin kuin pelkästään hevosten saapuminen tallille. Olo oli heti erillainen kun ammattilaisen elkein Aleksi otti Bumban riimunnarun ja ihmiset alkoivat laittamaan hevosia paikoilleen. Kitty katsoi minua samalla kun pujahti Bumban vierelle. ”Se Venla ja Nanna ehtivät kuulemma jo lähteä. Kumma kun ei huomattu. Joka tapauksessa, ajattelin että Hertta majoittuisi huomenna sitten Fifan kanssa samaan tarhaan.”

Kityn suusta Fifan nimen kuuleminen nostatti kylmät väreet. Toisaalta nainen myös tavallaan kysyi mielipidettäni hevosten asettumisen suhteen, kai. En kuitenkaan ehtinyt vastata, kun Kitty alkoi jo käymään läpi Bumban tietoja. Pienessä tallissa oli yllättäen paljon väkeä, puheen sorina kantautui tuvasta ja suuntasimme Siirin kanssa sinne. Taukohuoneessa pöydän ääressä istui Jess, Ville, Mark, Katja ja James. Siiri istahti myös luontevasti pöydän ääreen, Jamesin ja Markin väliin. Itse etsiydyin istumaan Villen viereen. Jess ja Katja istuivat pöydän päissä. Katja naurahti ”En olisi uskonut, että Koivistossa tarvitsisi joskus näin isoa pöytää oikeasti!”

Pöytään oltiin jo nostettu korvapuusteja ja kahvia. Itse en kahvista niin välittänyt, mutta katselin koko päivän tallitöitä tehneenä kaihoisasti pullien perään. Ville selkeästi huomasi katseeni koska kumartui kuiskaamaan korvaani. ”Ota vaan, ne on iha syötäväks tarkoitettu, eikä koristeeksi.” Hymy käväisi huulillani ja James kiinnitti saman tien huomiota asiaan. ”Onks teillä jotain sutinaa vai?” Kysymyksellään samalla keskeyttäen toisten iloisen rupattelun uusista hevosista. Kaikkien muiden ilme oli lähinnä vain ihmettelevä, mutta Siirin ilme oli lähempänä loukkaantunutta. ”Kyllä te oisitte voinu mulle kertoa. Ei oo reilua että tälleen te sit jätätte mut ulkopuolelle. Mä arvasin, että tässä käy näin, Hilu on niin paljon nätimpikin ku minä!”

Siiri sanojensa painoksi nousi seisomaan pöydän äärestä, pahoitteli muille, edes katsomatta minuun, tai Villeen ja poistui huoneesta. Jäimme Villen kanssa suu auki tuijottamaan naisen perään. ”Ja se tais tykätä tosta jätkästä. Täähän alkaa loistavasti!” Jamesin äänensävy oli lähempänä ivallista ja Mark ryhtyi heti torumaan poikaa, sekä pahoittelemaan tämän käytöstä meille muille. ”Mun on parasta mennä Siirin perään...” Ville nousi myös pöydän äärestä, minä hieman perässä. Menimme tallikäytävälle, josta Ville jatkoi ulos etsimään Siiriä. Minut pysäytti Kitty, joka pyysi ottamaan Bumban ja viemään sen pihattoon yhdessä Siirin ja Villen kanssa.

Hevoset tapasivat ottaa yhteen marssijärjestyksen selvittämiseksi, kun uusi hevonen tuodaan laumaan. Siinä olisi parempi olla useampi mukana. Otin Bumban riimunnarun käteeni ja lähdin taluttamaan ruunaa kohti pihattoa. Ulkona oli edelleen pysynyt pieni pakkanen ja Bumba selkeästi halusi päästä liikkumaan. Se kuitenkin hienosti malttoi kävellä vierelläni, kun talutin sitä tarhoille päin. Oletin Siirin ja Villen löytyvän tarhoilta, koska Siiri tapasi mennä murheissaan Winin luo. Kuulinkin pian tarhasta kaksikon puhetta. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan. Tarkoitukseni ei ollut varsinaisesti salakuunnella, en vain halunnut keskeyttää jos heillä olisi ollut hyvä juttu tuokio kesken.
Päätin kuitenkin jatkaa matkaa ripeästi tarhaan, kun kuulen Villen puhuvan. ”Eli haittaisiko sua jos mä pyytäisin Hilua ulos? Koska mä todella haluaisin pyytää ja sä olet toki mulle tärkeä ja läheinen ihminen. Mut eri tavalla vaan. Sä oot mulle enemmänkin sisko.” Ennen kuin he ehtivät nähdä minut, näin itse kuinka Siiri sanoi vielä jotakin Villelle ja kaksikko halasi toisiaan. Sen jälkeen Ville jo huomasi minut ja tökkäisi Siiriä, jotta tämäkin kiinnittäisi minuun huomiota.

He molemmat olivat jo tarhan sisäpuolella, hevosten nuokkuessa heidän vieressä. Ville katsoi Bumbaa miettien. ”Tollanen pikkunenko meidän pitäisi tunkea näiden hirmujen sekaan?” Nyökkäsin ja katsoin kysyvästi Siiriä. En uskaltanut kertoa kummallekkaan, kuulleeni heidän käymänsä keskustelun, tai ainakin osan siitä. Enkä uskaltanut vielä antaa ajatusten tulla. Tuntui jotenkin mahdottamalta, että Villen kaltainen mies, jolla on riittänyt vientiä toisin kuin minulla olisi kiinnostunut minusta. Saatoin olla melkein varma, että olin vain kuullut väärin.

Ville ja Siiri tulivat pihatosta pois ja samalla portin avauksella päästin ripeästi Bumban vapaaksi pihaton sisäpuolelle. Bumba meni hitaasti, ikään kuin varoen kohti Winiä, joka oli porttia lähempänä. Wini ja Peppi myös lähestyi Bumbaa. ”Onneksi Aleksi on tallilla.” Kaikki olivat Siirin kanssa samaa mieltä. Siirryimme hieman kauemmaksi aidasta seuraamaan tapahtumien kulkua. Yllättäen kaikki sujui kovin rauhallisesti. Wini ja Peppi saivat rauhassa haistella ja tutustua Bumbaan, tämän lähinnä seisoen kuin patsas. Peppi kerran näykkäisi ruunaa, ikään kuin sillä lyöden lukkoon johtoasemansa säilyvyyden. Lopulta Bumba sai myös nuuskia tammat läpi, vaikka selvää oli, että ruuna jäi pahnan pohjimmaiseksi. ”Kyllä se Winikin osaa. Vaikka säälittää vähän toi reppana. Pitäisikö sitä näykkäsyä mennä näyttämään Aleksillle?”

Katsoimme hetken hevosia, jotka jo olivat kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. ”Nääh, mitä turhia. Sanotaan Aleksille, niin saa itse mennä kurkkaamaan kun ehtii.” Siiri oli asiasta samaa mieltä, itse en ehtinyt vastaamaan sillä katseeni oli viereisen tarhan Fifassa, joka taasen katseli minua, sekä Bumbaa. ”Huomenna sinulle on uusi seuralainen. Ja Carri saa täst edes laiduntaa Gruellan kanssa. Se on ihan vauva vielä ja sä voisit olla sille hieman liian iso kaveri.” Fifa hörähti kuullessaan ääneni, ikään kuin vastaukseksi vaikkei se tietenkään sanaakaan puheistani ymmärtänyt. ”Gruella ja Hertta viedään vasta huomenna ulkoilemaan. Tän illan ne saa vielä olla sisällä. Pitää varmaan kyllä vähän kävelyttää tai jotain, ettei ne ihan jäykisty.” Katjan ääni kuului yllättäen meidän takaata.

Nainen oli saapunut tarkistamaan tilannetta pihaton suhteen ja oli tulokseen tyytyväinen. ”Niistähän tuli väkisin vääntämättä kaverit. Niin kuin teistäkin.” Luulen Katjan viitanneen taukohuoneen tapahtumiin ja olimme kaikki hieman vaivaantuneet. Tilanne kuitenkin raukesi kun lähdimme kulkemaan tallia kohti, jossa Doris oli selkeästi jo hyväksynyt sen, ettei Välkystä tulisi sille leikkikaveria. Välkky oli edelleen Kityn uskollinen seuraaja ja nainen oli tällä kertaa sitomassa Herttaa kiinni pesupaikalle. ”Gruella on nyt tutkittu. Se oli vähän jäykkänä matkasta ja pitäisi saada liikkumaan. Tarhaan sitä ei uskalla vielä tänään viedä, joten jos viititte vaikka irtojuoksuttaa niin olisi kiva. Muistakaa laittaa kypärät. Se saattaa nimittäin potkia jos oikein innostuu.”

Katja jäi seuraamaan Hertan tutkimusta, pysyen kuitenkin tammasta reilun välimatkan päästä. Aleksikaan ei suostunut menemään tamman lähelle. Kitty alkoi suorittamaan itse tarkastusta, Aleksin neuvoessa etänä. Minä, Ville ja Siiri suunnistimme kuitenkin taukohuoneen kautta välinevarastoon. Taukohuoneessa istui edelleen Mark lapsiensa kanssa. James huikkasi peräämme vielä pahoittelun, kun olimme jo sulkemassa satulahuoneen ovea. Siiri katsoi Villeä, ikään kuin ei puhuisi minulle lainkaan. ”Mä ajattelin mennä nyt hoitamaan iltavuoron Winin, Fifan ja Pepin osalta. Te varmaan pärjäätte kaksinkin.”

En tiedä mitä nainen sanoillaan tarkoitti, mutta niin vain hän katosi rehuvarastoon sekoittamaan iltaruokia hevosille. Ville ja minä katsoimme toisiamme hölmistyneenä. Vedin päähäni kypärän samalla, kun Ville kaivoi juoksutusraipan meille molemmille. ”Nainen, sä muuten laitat myös liivit päälle. Se on varsa ja mitä toden näköisemmin potku sijoittautuu silloin alemmas kuin päähän. ” Mutristin huultani, mutta ymmärsin miehen olevan oikeassa. Puin vastahakoisesti liivinpäälleni samalla kun Ville veti kypärän päähänsä. ”Eiköhän sitten olla valmiita.” Katson pojan varustusta. Miehellä oli vain kypärä päässä, toisin kuin oli ohjeistanut minua. Huomautan tätä asiasta, mutta hänen mielestään miehet eivät mitään liivejä tarvitse.

Niinpä lähdimme hakemaan Gruellaa, minä hölmön ylipukeutuneesti (mielestäni siis) ja Ville kantaen kahta ylipitkää raippaa. ”Ootko ennen juoksuttanut varsaa?” Nyökkäsin. KMR:ssä hoidin ja koulutin myös varsoja. Toki Gruella on tähän asti osottautunut ennätys kiltiksi ja juoksuttaminen voisi olla aivan uusi kokemus minullekkin. ”Mä en oo päässy kokeilemaan. Varmaan ihan erillaista kuin aikuisten hevosten kanssa. Voitaiskohan me koota vaikka pari estettä?” Mietin hetken ja niin mietti Villekin, koska tämä ehti vastata omaan kysymykseensä. ”Ehkei kannata nyt ensimmäisellä kerralla.” Olin samaa mieltä.

Tallikäytävälllä oli aikamoinen show jo pystyssä kun saavuimme sinne takaisin. ”Menkää liikuttamaan se varsa ihan himputin nopeesti, että Hertta pääsee sen jälkeen. Sillä on ihan liikaa energiaa nyt yhtään mihinkään tutkimukseen.” Kityn ohjeistus oli niin selvää Suomea, ettei meillä ollut vaikeuksia ymmärtää sitä. Otin Gruellan karsinastaan ja lähdimme taluttamaan sitä kohti kenttää. Kentällä varmistimme porttien olevan kiinni ennenkuin päästimme varsan irti. Kävelytimme ensin varsaa, annoimme sen tutustua uuteen ympäristöön samalla rauhassa. Gruella haisteli ilmaa ja maata. Välillä se yritti tulla maistelemaan meitä ja raippoja, mutta aivan pieni heilautus ilman hevoseen osumista sai muistutuksen takaisin perille varsalle mitä oikein oltiinkaan tekemässä.

Lopulta kehotimme varsaa raviin. ”Gruella ravaa oikein kauniisti. Kato nyt miten sirosti se nostaa jalkojaankin! Siitä tulee aikuisena varmasti oikein näyttävä yksilö!” Ville oli innoissaan nähdessään varsan keveyden. Tiesin, että sama keveys oli lähestulkoon jokaisella varsalla, jopa poneilla, mikäli vain olisivat terveitä yksilöitä. En kuitenkaan kehdannut pilata pojan innostusta. Keskityin niin kovin katsomaan miehen intoilua varsasta, etten huomannut Gruellan päässeen salakavalasti väliimme, pyllyä minua kohti. Samalla Ville antoi kevyen merkin raipalla, kun Gruella meinasi pysähtyä. Loppu tulema olikin, että ehdin vain nähdä kuinka varsa nosti takapuoltaan ja jalat iskeytyivät suoraan rintakehääni.

Silmissäni musteni, en usko että kauaksi aikaa mutta kun haukon hengitystä takaisin kuntoon ja katson maasta ympärilleni hahmotan Doriksen ilmestyneen naamani huolestuneen oloisena. Gruella nuuhki ja hamusi housujani, samalla kun Ville oli kyykistynyt säikähtäneen oloisena maahan viereeni. Näytin varovasti peukkua, en uskaltanut vielä puhua koska oli oli kuin ilmat pihalle saaneella. Ville oli hätääntyneen kuuloinen. ”Eikai sattunut pahasti? Luita murtunut tai mitään?” Pudistin päätäni ja nousin varovasti istumaan. ”Ilmat vain lähti. Ei sen kummempaa. Kaikki ihan hyvin nyt. Kävelytetään vielä Gruella ja viedään se sitten sisälle.”

Nousin seisomaan ja ravistelin lumet itsestäni. Ville tarjosi kättä nousemis avuksi, mutta huomasin sen liian myöhään. ”Onneksi pakotin sut pukee ton liivin, ois voinu muuten käydä pahasti. Tavallaan siis pelastin sun hengen. Miten olisi kiitokseksi siitä, jos lähtisit joku päivä mun kanssa vaikka syömään? Kylällä ei taida kyllä ruokapaikkoja olla, että se menis sitten mun autokyydillä kulkemiseen kaupungille asti. Mä maksan totta kai kaiken, ei sun tarvi vähiä rahojas murehtia.”

Nyrpistin nenääni muka ajatusta inhoten. ”En mä kyl taida haluta mihinkään ravintolaan. Sitten pitäs meikata ja laittautua. Tää tallilta haiseva olemus ei taida sinne kelvata. Mutta miten olis Netflix ja kotiin tilattu pizza joku kerta?” Ville näytti ilahtuvan ehdotuksestani. ”Kuulostaa erinomaiselta!” Kävelimme kohti tallia, kun meitä vastaan tulikin Kitty taluttaen Herttaa ja muu konkkaronkka Markkia ja lapsia myöten. ”Itse asiassa Gruella ei olis potkassu Hilua, ellet olisi näyttänyt silloin sitä raippaasi, Ville.” Kitty oli oikeassa, mutten itse viitsinyt korjata miestä. Hertalla oli ratsastus varusteet päällä ja hoputin Villeä. ”Haluan ehtiä näkemään kun Hilu ratsastaa.” Ville kuitenkin pahoitteli vielä Kitynkin kuullen tapahtumaa, vaikka yritin vakuuttaa, että Gruella olisi joka tapauksessa voinut potkaista minua.

Ville tarjoutui viemään Gruellan karsinaan, joten jatkoin seuraten muuta porukkaa kentän laidalle. Kitty talutti Hertan keskellä kenttää ja alkoi mittailemaan jalustimia. Käännyin Siiriä päin. ”Kuulitteko kaiken?” Siiri nyökkäsi. Punastuin ja kumarruin sitä peittääkseni rapsuttamaan Dorista. Kitty siirtyi alkukäynteihin Hertan kanssa. ”Haittaako sua se? Jos sua haittaa niin voin perua koko homman!” Siiri pudisti päätään. ”Ei tietenkään haittaa. Kuhan ette sitten keksi kaikkea inside juttuja johon mä en pääse mukaan. Fifa on nyt sitten jo yöpuulla. Ja sovimme Katjan ja Kityn kanssa ketkä osallistuvat mihinkin kisoihin. Sinä kisaat tietenkin Fifalla, mutta myös Carrilla. Fifalla koulua ja kaksi esteluokka. Carrilla taisi olla esteitä, ellen väärin muista.”

Suuni loksahti auki. Saisin kisata Carrilla, Katjan hevosella. Saimme toki hoitaa ja ratsastaa todella vapaasti hevosella Katjan ollessa pois, mutta että saisin ihan kisata... En kuitenkaan halunnut olla tökerö, joten kysyin Siiriltä asiaan kuuluvasti aikoiko hän kisata. ”Kyllä mäkin aattelin Winillä pari luokkaa mennä.” Ville hölkkäsi Doris vierellään luoksemme. Samalla Kitty siirsi Hertan raviin. Seurasimme kaikki hevosen kulkua, joka oli puhdasta ja täysin yhteistyössä Kityn liikkeiden kanssa. ”Noi voittais mitkä koulukilpailuit vaan mihin osallistuisivat.” Nyökkäsin, Ville oli oikeassa. Hertta kulki täysin samaa tahtia kuin mitä Kitty sille ehti apuja antamaan. Kaksikon yhteistyö muistutti hyvin paljon minua Kityn ja Cosmon suhteesta. Ori ja nainen oli jo KMR:n aikoihin loistaneet kilpailuista toiseen. Kittyä ei vain niin paljoa kehittynyt kouluratsastus kiinnostanut, että hän rupeaisi hevosta yli vaativan C:n kouluttamaan.

Ville pörrytti hiuksiani. ”Näyttää melkein yhtä upealta kun Hilun ratsastus Fifalla.” Hymyilin, mutta samalla tunsin punan leviävän taas poskilleni. Siiri mulkaisi Villeä. ”Ette te vielä seurustele.” Mietin sopivaa vastausta molemmille, mutten löytänyt sanoja suuhuni. Sopivasti Kitty kuitenkin pyysi hevoseltaan laukan ja kokosi hevosen upeasti ympyrälle. Katsoimme kaikki tarkasti, mutta avut olivat pienen pieniä, miltei huomaamattomia. Kitty teki laukassa muutaman kahdeksikon, kokeili suunnan ja laukan vaihtoja, taivutuksia ja lopulta pohkeenväistöä ravissa.

Nainen lopulta hidasti käyntiin ja ohjasi hevosen eteemme aidan kohdalle. ”Esitys on ohi. Laittakaa loputkin hevoset yöpuulle, minä hoidan Hertan. Jään täksi yöksi tallille Katjan seuraksi, jos jotakin nyt tressin vuoksi tapahtuisikin. Mark, voit siis lähteä lasten kanssa kotia kohti. Me kyllä pärjätään täällä. Aleksikin voi laittaa Samban lähtökuntoon, sillä on varmasti myös iltapala-aika. Nuorten hevoset taisi olla jo karsinoissaan ja iltaruuat saaneena.” Kityn tomera, päättäväinen asenne ei ollut unohtunut minulta, eikä se Katjallekkaan ollut yllätys. Sen sijaan Siiri katsoi avoimen järkyttyneenä Kittyä, mutta osoitti sanat Villelle ja minulle, puhuen niin hiljaa ettei nainen varmasti kuulisi. ”Onko se aina tollanen?”

Naurahdin, mutta hiljaa, jottei Kitty luulisi, että nauran hänelle. ”Aikalailla. Lähdetään mekin kotia. Huomenna on taas uusi päivä ja silloin pitäisi saada Gruella ja Herttakin tarhoihin.” Ville ja Siiri halusi kuitenkin käydä vielä tallin sisällä. Itse annoin Villelle kannettavaksi kypäräni ja ratsastusliiviini, jottei minun tarvinnut kotiin asti ne päällä kulkea. Kutsuin Doriksen luokseni ja hyvästelin porukan. Olin ensimmäinen joka ylitti tallirajan. Tunsin velvollisuudekseni näin ollen myös olla aamulla hoitamassa aamutallia.

Vastaus:

Loppu

Nimi: Hilu

18.12.2016 17:12
Tänään olisi se päivä jolloin Kitty tulisi perheineen ja peräti jopa kolmen hevosen kanssa. Alunperin naisen piti tuoda vain kaksi hevosta, mutta kuinkas ollakkaan. Nyt kun heillä oli matkaa jäljellä enää tunti jos sitäkään, hän soittaa ja kertoo myös kolmannen, eli viimeisen hevosen löytyneen. Emme tiedä hevosista paljoa. Katja suostui kertomaan vain kutsumanimet. Emme tiedä ikää, sukupuolta, rotua tai ulkonäköä sen enempää kuin Hippulan väkikään joka oli saapunut ottamaan tulijoita vastaan. Nanna oli ratsastanut ensimmäisenä Aleksin kanssa pihalle hyvissä ajoin aamusta auttamaan siistimään tallia. Samba ja Jokeri odottivat kaksikkoa vapaina laitumella, josta tehtiin niiden tämän päiväinen tarha.

Nannan ja Aleksin perästä ratsasti nyt Venla, onneksi vasta näin iltapäivällä, eikä heti aamusta. Emme olisi kukaan kestäneet Venlaa aamusta asti. Aleksi auttoi naista alas Rosen selästä, kun rouva samalla nenän varttaan pitkin arvioi jälleen kerran Koiviston pihaa. ”Kyllä on niin pieni ja säälittävä paikka. Laittaisitte vaan luukut kiinni ja antaisitte Kityn tehdä tästä jotakin suurta ja upeaa. Nyt nais parka joutuu tekemään ihan turhaa vaivaa tälläisen pienen turhakkeen takia.” Aleksi yritti rauhoitella Rosea joka hermostui Venlan äänestä. Jopa Doris ei pitänyt naisen kitisevästä äänensävystä ja pakeni takaisin tarhoille, jossa se oli ollut jo lähes koko päivän. Olimme Koivistolaiset itse tulleet jo heti aamusta kuten normaalistikkin. Olimme ehtineet jo ratsastaa ja hoitaa tallipäivän askareet. Lukuunottamatta tietenkin iltaruokaa ja hevosten sisään vientiä. Mietin mielessäni myös tarhojen putsausta vielä kerran, nyt kun uusia hevosiakin on kerran tulosssa.

Kityn mies Mark oli käynyt jo pari päivää sitten rakentamassa pihaton kolmostarhaan. Wini ja Peppi olivat hyvin asettuneet sinne. Toisin kuin Ville pelkäsi Pepin laiskistuvan jatkuvasta ulkoilmasta tamma oli saanut ulkoilusta ihan uutta energiaa ja Ville oli jo yrittämässä puhua koko Koivistoa pihatto talliksi. Fifa ja Carri olivat kuitenkin sen verran lyhyt karvaisia ja niin tottuneita tallin lämpöön, etten uskaltanut ajatella ulkoilmaan siirtymistä kokonaan. ”Mitäköhän luulet, mitkä kaksi menevät sisälle ja kuka ulos?” Siiri oli yrittänyt koko päivän tivata tulokkaista enemmän tietoja, mutta Katja pysyi lujana. ”En kerro. Mutta sain äsken tekstiviestin heiltä. He ovat kohta tässä. Ja Lulu heidän kyydissä!” Lulu paska oli ollut viikon kadoksissa. Aluksi pelkäsimme sen olevan Hippulassa, mutta kun sitä ei ollut edes siellä nähty niin etsimme pitkin maastoja ja kyliä. Kissaa ei vain näkynyt.

”Se oli kuulemma ollut kylällä olevilla lapsilla hihnassa. Voi kissa parkaa. Hyvää olivat tarkoittaneet, mutta Lulu kun ei ole sisäkissa ja siksi se kulkee ympäriinsä.” Mietin mielessäni kuinka sekaisin Lulu mahtoi nyt olla. Koko ikänsä ulkona asunut ja elänyt kissa lasten hoidossa ja sisällä teljettynä olisi varmasti sen pienen elämän isoin mahdollinen järkytys. Ellei sitten jotain sairautta laskisi. ”Ehkä se nyt oppii olla menemättä kylälle. Naapurit on vielä ok, mutta kylästä sitä on vaikeampi aina löytää vaikka pieni kylä onkin.” Keskustelumme keskeytyi auton ajaessa pihaan. Aleksi oli juuri silloin viemässä Rosea talliin, jotta saisi hoidettua sen laidun kuntoiseksi ratsastuksen jäljiltä.

Auto oli iso tila ihme, ajatellen siellä olevan mukana hevosten tavarat, neljä ihmistä ja koira. Mark oli auton ratissa, Kitty pelkääjään paikalla. Koira ja lapset oli istutettu takapenkille ja takakontti tursusi satalaa, suitsia ja loimia. Jopa matkustajien sylissä oli osa tavaroista. Lulun pää näkyi Kityn sylistä, se oli käperystynyt yhden loimen sisään sen näköisenä, että odotti vain ulos pääsyä.

Auto parkkeerasi hienosti ja nopeasti Katjan auton viereen. Traileri oli iso, neljälle hevoselle tarkoitettu. Tiesimme kyydissä olevan kolme hevosta, mutta jouduimme kärkkymään vielä hetken ennen kuin saimme tietää niistä enemmän. Oli pakollisten kuulumisten vaihtovuoro. Lapset hyppäsivät Välkyn kanssa ensimmäisenä ulos. Heti perästä Mark ja Kitty astuivat autosta ulos. Oven auettessa Lulu loikkasi Kityn sylistä alas ja viiletti suoraan Katjan jalkoihin. Katja nosti sen syliinsä. Doris oli kuullut auton äänen ja tuli istumaan jalkojeni juureen. Se odotti nätisti lupaa päästä tutustumaan, mutta samalla myös jännitti tulijoita.

Välkky juoksi suoraan Kityn rinnalle ja tuijotti naista, katsomatta edes kertaakaan meihin muihin. Trailerista ei kuulunut ääniä, aivan kuin siellä ei edes hevosia olisi. ”Nyt ne sitten ovat hiljaa kun ensin oli koko matka kauhea meteli!” Kitty nauroi ja ojensi kätensä ensin Venlalle, mutta silmät olivat minussa. En edelleenkään tiennyt mitä ajatella naisen tulosta. Pelkäsin yhä Fifan ja minun puolesta. ”Kitty oikein ihana tavata viimein, minulla onkin sinulle monta ehdotusta mielessä! Mutta kotiutukaa toki rauhassa, palataan niihin asioihin sitten myöhemmin. Olen tosiaan Venla ja omistan Hippulan, meitä on verrattu ihan KMR:n toimintaan. Tulet varmasti ihastumaan talliin!” Kitty kurtisti otsaansa ja katseli Venlaa mietteliäästi. ”Hassua, etten ole sitten kuullut tästä Heppulista aiemmin.”

Venlan suu loksahti auki, mutta Kitty siirtyi esittelemään itseään Siirille ja Villelle. ”Anteeksi, mutta esittäydyn nyt näin nopeaan vain, ehdimme tulevaisuudessa sitten tutustua kunnolla. Nyt pitää nopeasti käydä ottamassa hevoset pois traikusta, ennen kuin ne sekoavat siellä.” Nannan ja Aleksin Kitty pääsi kättelemään samalla, kun kaksikko tulivat juuri sopivasti lähemmäs autoa. Mark esittäytyi lasten kanssa nopeasti muille myös. Kitty jätti selkeästi minut ja Katjan viimeiseksi. ”Noniin rakkaat!” Hän halasi meitä molempia nopeasti ja sirosti, sekä katsoi silmiini pitkään. ”Ei olisi uskonut että näemme taas!”

Mark halasi minua oikein rutistaen. ”Hei öhkylä möhkylä, siitä on kauan aikaa!” Hymyilin ujosti. Miehestä oli tullut minulle tärkeä opettaja ja läheinen, jolle aikoinaan avauduin monista murheistani, lapsellisistakin sellaisista. Mark tuntui kuitenkin unohtaneen kaikki nolot hetkeni ja ottavan minut kirjaimellisesti avosylin vastaan. Mark ja Katja taaseen kättelivät etäisesti, eivätkä he selkeästi tunteneet toisiaan niin hyvin kuin Kitty ja Katja. Katja oli meille kertonut joskus tehneen hevoskauppoja yhdessä Kityn kanssa, mutta tuntui oudolta heidän lämpimien välien olevan niin pienestä kiinni. Toisaalta Kitty ja Mark tutustuivat toisiinsa ratsastuskilpailuissa jo teininä.

James ja Jess, eli Jessica oli kasvaneet valtavasti neljän vuoden aikana. He olivat tosiaan jo kuusitoista vuotiaita, saman ikäisiä kuin minä heille muuttaessani. Tietyllä tapaa, etenkin Jess, tuntuu minulle kuin pikkusiskolta jota en koskaan saanut. Jess oli tarjoamassa minulle kättä, mutta puolestani otin hänet halaukseen. ”Jess! Ihanaa nähdä!” Jess hymyili ujosti ja käsittämättömän kauniisti. Lapsesta oli kuoriutunut upea nuori nainen. James oli lapsena ollut iloinen ja avoimen utelias. Nyt hänestä näkyi tietynlainen perääntyminen. Halasin poikaakin varovasti, saamatta minkäänlaista vastakaikua. Esittelyt kun oli hoidettu Mark lähti yhdessä Villen ja Jamesin kanssa viemään hevosten tavaroita paikoilleen.

Kitty puolestaan katsoi meitä loppuja arvioiden. Aleksi oli esittäytynyt eläinlääkäriksi ja Kitty ehdotti miehen tarkastavan hevoset pitkän matkan jäljiltä. Aleksi hyväksyi tehtävän annon ja lupasi jopa hoitaa tarkastuksen ilmaiseksi, vaikka Kitty vannoi ettei raha olisi ongelma. Tässä kohdin Venla oli saanut koottua itsensä sen verran, että sai komennettua Nannan laittamaan Jokeria lähtö valmiiksi. ”Itsekkin menen valjastamaan Rosen. Ihastut siihen arabiin varmasti Kitty, se olikin asia josta halusin keskustella kanssasi. 21. päivä olisi estekilpailut. Samoin kuin koulua ja esteitä 24pvä. Tätä kuuta. Voinet varmaan miehesi ja lastesi kanssa kisata valitsemillani hevosilla? Minä järjestän kuljetukset ja muut.”

Katsoin Katjaa epäuskoisena, mutta Katja ja Kitty silmäilivät hetken toisiaan huomaamatta minun katsettani. ”Vain jos järjestät saman myös koivistolaisille. He kisaavat omilla ja minun hevosilla.” Venla ei ollut uskoa Kityn vastausta, mutta lopulta tyytyi mutisemaan ehdon käyvän ja hävisi sitten talliin laittamaan Rosen lähtökuntoon. Paikalla ollut Jamesin naama venähti. ”21.päivä on ihan justiinsa. Ja 24. päivä on jouluaatto! Ei me silloin voida olla kisaamassa! Jouluruuat ja kaikki!” Kitty heilautti kättään. ”Kyllä ne ehtii siltikin. Ja me ollaan treenattu ja Heppulan väki treenaa itse hevosensa. Eikä ne oli niin vakavat kilpailut.”

Minua ja Siiriä nauratti. ”Se on Hippula.” Kitty katsahti minuun ja purskahti itsekkin nauruun. ”Ai siksi sen naama näytti niin pitkältä! Luulin että haisin hielle tai jotain.” Katja vastasi siihen, aivan tavallisella äänen sävyllä, mutta hiljaa, jottei Venla vain kuulisi. ”Siihen paranee tottua, se näyttää aina silltä.” Kitty nyrpisti nenäänsä, mutta kääntyi silti katsomaan Siiriä ja minua. ”Katja voinee esitellä mun muksuille ympäristön ja te kaksi, saatte auttaa purkamaan trailerin. Mutta yhdellä ehdolla, annatte minun täysin rauhassa ensin taluttaa ensimmäisen hevosen pois ennen kuin haette toiset.” Nyökytimme päätämme ja Kitty avasi trailerin luukun. Siiri yritti kurkistella traileriin, kun taas Doris yritti päästä tutustumaan Välkkyyn joka taas asettui vartiomaan Kittyä trailerin vierelle.

Kitty hävisi trailerin sisään ja kuulimme kuinka hän jutteli Hertta nimiselle hevoselle. ”Se on varmaan iso.” Siiri veikkasi. Hänen arvionsa perustui Kityn hellittely puheisiin ”isolle Hertta-neidille”. Itse toivoin sormet ristissä, ettei Välkky menettäisi hermojaan Doriksen kanssa, joka kerta toisensa perään yritti päästä haistelemaan urosta, jota ei olisi voinut vähempää narttu kiinnostaa. Katseeni, kuten myös kaikkien muiden siirtyi ilmeisesti Hertta-neitiin, jonka Kitty talutti ulos trailerista. Tamma näytti tyyneltä ja sen korvat olivat levolliset. Aivan kuin Herttaa ei olisi kiinnostanut ollenkaan mihin se oikein on tuotu. Herttaa näkyi vähän kaikkien suojavarusteiden alta, mutta hahmotimme kyseessä olevan mitä ilmeisemmin paint.

Hertalla oli toinen silmä herasilmä ja sillä vaaleansinisellä silmällään se katseli meitä. Se oli laikukas kuten yleensä paintit, rakenteeltaan suht siro, ei ponimainen mutta lihaksikas. Tiesin painttien olevan Kityn heikko kohta ja olin aavistanut naisen tuovan mukanaan ainakin yhden laikukkaan kaverin. Tiesin tämän myös rakastuvan Nannan Jokeriin, joka oli upea tilastohevonen laikkuineen ja kaikkineen. Hertta oli selkeästi matalampi kuin Fifa, eikä minulle siis kovin iso kokoinen, mutta eihän se kuitenkaan poni koko ollut. Ei pienissä mitään vikaa ole, mutta ratsastaja kaarti aina pienenee hevosen koon pienentyessä.

Kitty halusi kuitenkin esitellä tulokkaan. ”Tässä on Hertta. Hertta on sitten vain minun, eikä kenenkään muun hoidettava. Se ei oikein pidä vieraista, enkä todellakaan suosittele kenellekkään siihen koskemista, karsinaan tai tarhaan astumista, ilman minua ja mielellään ei silloinkaan.”

Katsoin tammaa ja minun oli vaikea kuvitella, että tammassa olisi luonnetta niin paljon kuin Kitty väitti. Epäilin kyseessä olevan Kityn joku uusi koulutustekniikka, eikä hän vain haluaisi kenenkään sotkevan koulutusta kesken kaiken. Annoin kuitenkin asian olla, sillä saimme luvan hakea trailerista hevosen. ”Kummallekkin on yksi hevonen. Päätätte itse kumpi ottaa kumman, minä odotan tässä ja sitten viedään kaikki talliin tarkastettavaksi. Riimut ovat kiinni hevosissa ja kumpikin ovat suht helppoja käsiteltäviä. Etteköhän pärjää niiille vallan hyvin. Tosiaan, Bumba on se harmaa. Gruella siis se toinen.” Katsoin hetken Siiriä ja sitten otimme muutaman pika kävely askeleen trailerin sisään. Trailerissa meitä odotti tosiaan kaksi nelijalkaista.

Harmaa connemara, ilmeisesti Bumba kuulosti takana tulevia ääniä. Meidän molempien katse kuitenkin kiinnittyi lähinnä Bumban vieressä olevaan Gruellaan. ”Se on varsa” Siiri kuiskasi lauseen ääneen, aivan kuin minä en asiaa näkisi omilla silmilläni. Katja oli puhunut mahdollisesta varsan tulosta, mikäli Wini ja Peppi siirtyisivät pihattoon molemmat. Asia kuitenkin vähän unohtui kaiken hössötyksen alla, mutta nyt trailerissa seisoikin varsa. Tiesin varsan olevan kova asia Siirille, joka saisi nyt ensimmäistä kertaa koskea näin pieneen varsaan. Wini oli tälle ostettu varsana, mutta nuorena hänen vanhempansa eivät antaneet Siirin itse hoitaa tai osallistua varsan koulutukseen.

”Ota sinä Gruella. Minä hoidan Bumban.” Siirin silmät loistivat kun hän katsoi minuun. ”Oikeasti?” Nyökkäsin, itse olin saanut monen monta tilaisuutta hoitaa ja kouluttaa varsoja KMR:n tilalla ja vaikka uusi varsa on aina uusi varsa, ajattelin olla mukava Siirille joka niin usein auttoi minua kaikessa. Siiri siirtyi Gruellan luo niin, että varsa pystyi haistamaan tyttöä ja Siiri samalla avaamaan riimunnarun solmua. Itse siirryin esittäytymään Bumballe. Keskityin täysin Bumbaan ja luotin siihen, että Siiri pärjäisi Gruellan kanssa. ”Hei Bumba.” Arvioin ponin ruunaksi, en tiennyt sitä mistään varmasti mutta jotenkin siitä puuttui orimainen olemus, eikä se myöskään tamma ollut. Siitä olin varma.

Bumba oli harmaa, kevyt rakenteinen niin kuin connemaran kuuluukin. Sillä suojavarusteet päällä, mutta hahmotin silti ponilla olevan suht tuuhea harjas ja lempeä katse. Ikää sillä ei varmasti ollut paljoa, siinä ei ollut iän tuomaa painoa olemuksessa, vaan se oli hyvin keveän tuntuinen, vielä varsamaisen kepeä. Irrotin riimunnarun ja Bumba vain katseli minua. Sen korvat liikkuivat kuunnellen kaikkea ympärillä olevaa, mutta silmät olivat liimautuneet minuun. Annoin Siirin taluttaa ensin Gruellan ulos trailerista ja seurasin itse Bumban kanssa perästä. Bumba kulki minun rinnalla, eikä kiilannut eteen. Se kuitenkin kuunteli yhä, hieman jopa varautuneesti ympärillä olevia.

”Noniin, nyt kun kaikki hevoset on ulkona voidaan ottaa niiltä nää kuljetussuojat pois ja heittää tonne traikkuun. Mark vie sitten muiden kanssa ne paikoilleen sieltä kuhan ehtii. Hevosten on kuitenkin mukavampi kulkea ilman niitä.” Siiri ryhtyi tuumasta toimeen samantien. Itse varsat tuntien hieman jännitin miten homma sujuu, enkä heti alkanut riisumaan Bumbaa. Kitty oli jo avannut loimen remmit ja hän siirtyi seuraavaksi jalkasuojien kimppuun. Ihmetyksekseni Gruella ei ollut miksikään, vaikka Siiri hieman hapuili remmien aukomisen kanssa. Siirryin myös itse irrottamaan kuljetus suojia, kun Kitty ikään kuin vastasi ajatukseeni. ”Ella on harvinaisen kiltti varsa. Näykkiminen on oikeastaan ainut ongelma enää, vaikka se onkin vasta kaksi vuotias!”

Katsoin miltei suu auki Ellaa, joka toden totta oli rauhallinen ja ikään kuin kovinkin tottunut käsittelyyn, vaikka olikin harvinaisen nuori. ”Ella on Quarterhevonen, tosiaan vasta kaksi vuotias. Sen virallinen nimi on Puolikuu ja sukutaulu ulkomaan tuonteja. Se oli tilaus varsa jollekkin isolle tallille, joka kuitenkin vieroituksen jälkeen menetti mielenkiinnon. Ja mä löysinkin sen siinä vaiheessa.” Katselin varsaa. Loimen alta paljastui hiirakko varsa, jonka otsassa komeili pieni tähti, ikään kuin puolikuun muodossa. Mieleeni tuli Fifa jolla oli tähti otsassa. Kuten useilla hiirakoilla varsalla oli mustat korkeat sukat joka ikisessä jalassa.

Hertalta paljastui upea lehmänläsi, eli valko pää. Sillä oli vaaleanpunainen turpa ja jokaisessa jalassa särkynyt sukka. Pystyin muistamaan mielessäni yhä Cosmon, Kityn lempi hevosen KMR:n ajoilta. Cosmo oli ollut Paint ori, hyvinkin saman näköinen. Kitty oli varmasti rakastunut Herttaan ensinäkemällä. Bumba oli kimo, jolla ei ollut merkin merkkiä karvoituksessaan. Joku sanoisi sen olevan perus tylsän näköinen, mutta sen pirteä olemus mielestäni vei voiton.

Fifalla ei myöskään ollut merkkejä jaloissaan, vaikka mustat turpa ja mustat korkeat ”sukat” sillä pyrki olemaan. Peppi oli myös friisiläisenä koko musta, ilman merkkejä. Wini oli taas lehmänkirjava islannin hevonen. Sillä oli etuosa, päätä lukuunottamatta valkoinen ja takapuoli, sekä pää taas olivat mustanruunikon, että ihan mustan sekoitusta. Sen harjas oli myös kolmea eri väriä; valkoista, mustaa ja ruskeaa. Winillä oli myös kuonopilkku, sekä oikeassa takajalassa vuohisukka joka värjäsi myös kavion valkoiseksi.

Hippulan tutuista hevosista mietin myös Rosea, joka oli myös täysin musta. Sillä oli vain pyrstötähtiotsassa, ilman yhtään muuta merkkiä. Tamma oli kuitenkin arabi ja siksi kaunis pelkistettynäkin. Jokerilla oli huuliin asti ulottuva leveä läsi. Sen kuvio oli tosiaan lehmänkirjava, rautiaalla pohjalla. Sillä oli korkeat sukat ja sen koko oli valtava. Pieni Nanna näytti vielä pienemmältä Jokerin rinnalla. Jokerilla on vaaleanpunainen turpa ja korkeat valkoiset sukat. Silläkin on valkeat kaviot. Olimme googlanneet värityksen vastaavan suurimerkkistä sabinoa.

Samba, eli Aleksin hevonen oli shire ja täysin valkoinen mustien hevosten vastapainoksi. Carri on kimo, vaalenemisen keskivaiheessa. Sillä on naamassaan epäsäännöllinen piirto, sekä vasemmassa etujalassa takakorkea puolisukka. Velmu, jonka Venla aikoi Hippulasta antaa Jessin ravikäyttöön oli russponille tyypillisen näköinen, rautias, mustalla harjalla ja hännällä. Sillä ei ole yhtäkään merkkiä, tai muutakaan erikoispiirrettä. Sen luonne on vain timanttia. Oliver, hannover Hippulasta, jolla jopa Katja on ratsastanut yhden kerran, on ruunikko, jolla on otsassa aivan sydämen muotoinen tähti. Oliver onkin luonteeltaan aika symppaattinen ja sen merkki on minusta ihana erikoispiirre ruunassa. Oliverilla on myös yhdessä jalassa vuohisen takaosa valkoinen ja toisessa jalassa eturuunu valkea.

Junnu, josta Nanna meille kertoi aamulla, jolla lapset saisivat (ja myös pieni kokoinen Kitty) ratsastaa, sekä kisata oli puolestaan täysin musta fell poni. Sillä on naamassa ainoastaan leveäläsi ja tuuheat vuohiset. Nanna käyttää Junnusta termiä ”pikku friisiläinen”, koska kieltämättä fellponi on kuin friisiläinen pienoiskoossa. Lulu oli keltasilmäinen, kilpikonna kissa. Sillä on väreinä niin keltaista, mustaa kuin valkoistakin. Lulun kuono on vaaleanpunainen, toisin kuin Välkyn ja Doriksen, joiden väritys oli rotwailerille ja dobermannille tyypillinen musta, ruskein merkein. Välkyllä oli myös typistetyt korvat ja häntä, koska Kitty oli aikoinaan sen ulkomailta ostettu. Väärin ymmärryksen seurauksena Kitty sai pennun kotiin typistettynä, nainen sanoi, että olisi paljon mielummin ottanut koiran kera oikeiden korvien ja hännän, vaikkei hän Välkkyä menisi ikinä vaihtamaan.

Vastaus:

Ensimmäinen osa

Nimi: Hilu

18.12.2016 13:09
”Millaisiakohan hevosia ne on etsineet tänne?” Villen ilme taas piristyi kysymykseni johdosta. ”Vaikka etsisivät niin eivät varmana löydä yhtä hyvää hevosta kuin Peppi! Mutta, tosiaan... Olenko ihan hullu jos...” Ville vilkaisi minuun ja keskeytti lauseensa empien. Yritin kannustaa häntä katseellani jatkamaan. ”Mietin, että Wini ja Peppi voisivat kyllä asua varmaan pihatossa... Kun Pepillä oli kesällä sitä yskää ja Aleksi silloin vähän epäili, ettei Pepin olisi hyvä asustaa sisäilmassa... Se meni kuitenkin syksyllä ohitse, mutta mä oon silti jäänyt sitä vähän miettimään..” Katja kuuli selkeästi Villen mietteet koska vastaus tuli tämän suusta. ”Niin minäkin ajattelin. En toki pakolla ketään ulos häädä, mutta minun tarkoitukseni oli silti kysyä. Miettikää vaan rauhassa miten haluatte, mutta se on tosiaan mahdollista. Saataisiin silloin ehkä varsikin tallille.”

Viimeisin lauseen kuultuaan Siiri ei voinut enää pidätellä itseään. ”Tottakai Peppi ja Wini muuttaa pihattoon! Varsat on niiin ihania, eikä Hippulassa niitä ikinä saa edes silittää. Milloin hevoset tulisivat tänne?” Katja naurahti ja pystyin kuvittelemaan kuinka tämä pyörytti myös silmiään. Nostimme ravin ja samalla kun kevensimme ravin tahtiin Katja vastasi. ”Tosiaan, mikään ei ole vielä varmaa. Ratsastetaan nyt vain ja katsotaan sitten vaikka ylihuomenna uudestaan asiaa.” Jouduimme kaikki, paitsi Katja, pidättelemään hevosia. Hevosilla oli kevyen pakkasen takia energiaa ja ne halusivat liikkua. Jouduin kokoamaan ohjakset kunnolla käteen. Peppi yritti kamppailla Villeä vastaan niin kovasti, että näin kuinka miehellä alkoi hiki virrata. Myös Wini alkoi puskea takaata edelle. ”Voidaan varmaan laukata pätkä?” Kaikki olivat kanssani samaa mieltä ja annoimme hevosten siirtyä hallittuun laukkaan lumisella maastopolulla.

Keskityin itse kyydissä pysymiseen. Fifasta huomasi laukassa sen ravuri menneisyyden. Fifa kuitenkin laukkasi Peppiäkin nopeampaa ja otimme niin sanotun johtopaikan. Meillä oli tietty paikka aina missä kohdin piti siirtyä käyntiin aina, jotta hevoset ehtisivät ennen esteitä tasaantua. Paikan tunnisti pienestä puuttomasta aukiosta, jossa saatoimme kesäisin syödä myös eväitä. Paikka oli lähellä tallia, mutta maisemat niin kauniit, että menimme mielellämme vaikka hevosia taluttaen nauttimaan eväämme sinne. Aukean tiesin tulevan pian ja aloin valmistella Fifaa hidastamaan. Ori kuunteli minua kyllä, mutta yritti haroa vastaa pari kertaa nykäisemällä ohjaksista. Pidin kuitenkin otteeni tiukkana ja suht samaan aikaan siirryimme kaikki aukean kohdalla takaisin ravin kautta käyntiin.

Maastoesteille pääsi yksi kerrallaan turvallisesti. Yöllä oli kuitenkin satanut lisää lunta ja jonkun pitäisi ensin kiertää katsomassa oliko rata edes hypättävissä. Aloimme vilkuilemaan toisiamme. Radan tarkastaminen oli iso vastuu, mutta myös tylsä. Esteitä haluaisi päästä hyppäämään kun niiden luo kerran päästiin jo. ”Wini hyppää sitten vaan matalia esteitä tänään. Eilen treenattiin korkeutta, enkä viittis samalla viikolla paljoo hypyttää.” Ville katsoi esteiden suunnalle. ”Ne joo pitäs ollakki matalina. Kokeilin niitä Pepin kanssa joku viikko sitten, eikä kukaan oo sen jälkeen käyny mun mielestä hyppäämässä. Hippulassakin on talvisin hyppimistä vaan maneesissa.” Katja ratsasti takaata meidän kaikkien ohitse. ”Mä käyn tarkistamassa radan. Hyppään sitten vikana niin Carri saa tasaantua kun aattelin mennä ihan ravissa. Ei kestä niin kauaa.”

Ennen kuin kukaan vastasi Katja pyysi Carrilta ravin ja kaksikko suuntasi kohti esteitä. Carri kiersi ensimmäisen esteen kuten oli tarkoitus ja sitten he katosivat puiden taakse. ”No kuka hyppää ekana?” Ville tyypillisesti oli malttamaton. Aivan kuin esteet voisivat kulua ja hävitä jos niillä muut hyppisivät ensin. Osoitimme kuitenkin Siirin kanssa kumpikin Villeä. Miehen kanssa väittely tässä kohdin olisi aivan turhaa. Ville virnisti tyytyväisenä. ”Hah, haluatte että näytän mallia ensin? Kyllähän se sopii!” Katsoimme Siirin kanssa toisiamme ja annoimme hevosten kävellä odotellessa ympyrää, niin että pystyimme samalla kuitenkin keskustelemaan. ”Mistä sä oikein löysit sitten Kityn?”

Jouduin miettimään hetken mitä vastaisin. Tarina oli pitkä ja monimutkainen, sekä hieman nolo. Olin muuten ollut kiltti ja helppo teini, mutta yhtenä iltana eräs poika koulusta halusi näyttää minulle jotakin, suostumatta kertoa, että mitäkin se jokin olisi. Olimme sopineet treffit koulussa ja ajattelin totta kai saavani vanhemmiltani luvan. Kuitenkin esitettyäni asiani heille, he eivät kovin ilahtuneet. Päätin siis sinä iltana karata näille yhdille treffeille, sain kuitenkin ensimmäistä kertaa elämäni aikana silloin pojalta huomiota. Pakkasin tavarani ja valmistauduin pakoon. Saapuessani tapaamispaikalle oli poika erään vanhan miehen kyydissä. Miehen nimi oli Oliver ja epäilin hetken kyytiin nousemista. Päätin kuitenkin nousta kyytiin, ihan vain uhmatakseni vanhempiani.

Mies ajoi minä ja poika kyydissään jonkusen aikaa ja sitten edessäni jo avautuikin maailman hienoin näky. Ainakin minun mielestäni hienoin. KMR oli suuri, käsittämättömän suuri ja hieno talli. Siellä oli ravi ja laukka rataa, uittopaikkaa ja työntekijöille kotimökkiä. Talleja oli yhteensä kuusi ja yhtä monta kenttää ja maneesia. Minä olin siinä vaiheessa vasta ollut vähän hevosten kanssa, mutta poika hyppäsi alas autosta ja lähti esittelemään minulle paikkoja. Hän oli apulaisena tallilla ja tunsi kaikki sieltä, ihmiset, koirat, kissat ja tietenkin hevoset. Nolasin kuitenkin itseni eksymällä pojasta ihastellessani hevosia ja toisen tehdessä ruuan jakoja. Minut löysi lopulta Kitty, erään hevosen karsinasta itkemässä.

Muistan miten minua silloin nolottikaan! Olin vieraan hevosen karsinassa, tallin omistajan tullessa paikalle, tietämättä edes kuka olen. Yritin siinä änkyttää kunnes vasta taukohuoneessa, jonne Kitty minut silloin ohjasi tilanne raukesi. Kitty sai minusta myös ulos sen, että olin karannut ja hän pakotti minut soittamaan vanhempani käymään. Onneksi myös soitin. Kitty oli hämmästänyt, että Bruno, jonka karsinaan olin eksynyt oli sallinut minut jalkoihinsa ja tämän vuoksi hän kysyi vanhemmiltani sopisiko heille, että auttaisin KMR:n tallitöissä ja vastineeksi saisin hoitaa ja ratsastaa, sekä kisata hevosilla mikäli taitoni olisi riittävät. Asuimme kuitenkin liian kaukana tallista. Kitty ehdotti silloin, että saisin asua hänen luonaan. Emme sopineet aika määritettä, mutta vanhemmat ihme kyllä suostuivat, he tiesivät kuinka paljon minulle merkitsi hevoset ja Kitty oli tunnettu ihminen niin hyväntekeväisyys kuin hevospiireistä. Kityllä oli siihen mennessä ollut jo sijoituslapsia ja vanhemmilleni oli myös avoimet ovet tallille. Aluksi he jopa asuivat siellä kanssani, mutta työssä käynti tuli lopulta liian raskaaksi välimatkan takia.

Mietin, etten ikinä kehtaisi totuutta kertoa Siirille, joten valmistelin mielessäni vaihtoehtoista tarinaa. ”Olin treffeillä yhden tallipojan kanssa Kityn tallilla ja sitä kautta hän sitten ehdotti vanhemmilleni minun jäämistä. Hän järkkäsi minulle sinne kotikoulut ja kaikki.” Siiri oli selkeästi vaikuttunut. ”Saitko sä sitten ratsastaa niillä hevosilla?” Nyökytin päätäni. Olin vastaamassa ja kertomassa upeista kisamatkoistani ulkomailla asti, mutta Katja ravasi takaisin luoksemme. ”Parissa kohdassa oli liikaa lunta. Ehdotan, että tullaan joku toinen kerta uudestaan. Voi olla liian riski altista yrittää nyt.”

Petyimme kaikki, mutta ohjasimme silti hevoset käynnissä takaisin tallille päin. Hevosistakin huomasi, että ne olivat odottaneet radalle pääsyä, koska etenkin Peppi ja Fifa haroivat kääntymistä vastaan. Saimme lopulta muodostettua saman pari jonon takaisinpäin. ”Sitä Lulua ei ole näkynyt vieläkään.” Ville vilkuili puihin ja ojiin, mitkä oli tien lähettyvillä. Itse mietin kissan mahdollisia olin paikkoja. ”Olisko se voinut eksyä ekaa kertaa Hippulan maille?” Villen katse siirtyi minuun ja voin vain kuvitella, kuinka siirtyivät myös Katjan ja Siirinkin. ”Se ei olisi hyvä juttu. Niiden tallialueelle kun meidän elukoilla ei paljoa ole asiaa.” Katjan ääni oli mietteliäs. Ehdotin kuitenkin hänelle soittamista Nannalle, kunhan pääsisimme takaisin tallille. Katja nappasi ideasta kiinni ja siirryimme takaisin raviin.

Loppu matkan etenimme niin käynnissä, kuin ravissa ja laukassakin. Hyvissä ajoin ennen tallia siirryimme käyntiin ja annoimme hevosille pitkät ohjat. Olimme laukanneet selkeästi sopivasti, koska hevoset olivat yhä vireitä, mutta hikisiä. Tutkiskeltuani hetken omaa ja muiden olemusta tajusin myös meidän ratsastajien olevan hikisä ja väsyneitä. Siiri pyyhki hikeä otsaltaan päästyämme tallin pihalle ja pysähdyttyämme. ”Yksi hyvä asia on se, että ainakin tuli lämmin. Eikä mitään vakavaa sattunut, se on toinen. Yksi huono asia on kuitenkin se, että me ei päästy hyppäämään. Mutta se kaikista pahin ehdottamasti on se, että varpaani on edelleen ihan jäässä!”

Naurahdimme kaikki varovasti, Lulun olin paikka edelleen kaiversi meidän kaikkien mieltä. Siirryimme ratsailta taluttamaan hevosia takaisin talliin, jotta voisimme riisua näiltä varusteet pois päältä. ”Sitten kun Peppi ja Wini asuu pihatossa niin eihän tänne talliin edes mahdu kaikki hoidettavaksi. Siiri ja Ville joutuu hoitaa hevoset säällä kuin säällä ulkona.” Katja pudisti päätään. ”Karsinoissa asuvat hevoset voi ihan hyvin hoitaa karsinassa ja ulkona asuvat käytävä paikoissa. Jos muka joskus kaikki hevoset olisivat yhtä aikaa hoidettavana.”

Doris oli tallin sisällä odottamassa meitä. Laitoimme hevoset samoille paikoille kuin ennen lähtöä ja aloimme ottamaan ensin satulaa irti. Muistin miten ratsastustunneilla käydessäni ponien vatsa aina lysähti kun satulavyön irrotti, mutta Fifa on niinkin täydellinen ettei edes satulavyön pois ottaminen saa sitä näyttämään ylipainoiselta pullaponilta. Ajatuksiini hiipi salakavala ajatus, että Kitty olettaisi minun antavan Fifan tälle takaisin. Kitty oli ihan yhtä lumoissaan Fifasta kuin minäkin Fifan ollessa hänen. Entä jos tämä haluaa omia hevosen? Fifa antoi minun ottaa myös suitset pois ja vaihtaa ne riimuun. Lähdin viemään tavaroita takaisin varustehuoneeseen. Hahmotin taustalla muiden juttelun, mutta ahdistava ajatus Kitystä ja Fifasta täytti mieleni liikaa, jotta olisin voinut keskusteluuun osallistua.

Otin ruokahuoneesta omenan siivun ja siirryin takaisin orini luokse. Minun onneni oli, että äitini avusti yhä Fifan kuluissa. Minulla ei ikinä olisi ollut yksin varaa pitää hevosta, mutta äiti ymmärsi, ettei tekisi minulle, eikä Fifalle hyvää joutua erilleen. Ei edes Kityn takia. Ei kai Kitty ajattelisi, että olen hänelle hevosen velkaa? Olinko minä? Samassa Katjan puhelin soi. Katjan ääni on ilahtunut kun hän vastaa puhelimeen. ”Kitty! Viimeinkin, viime hetken tiedot?” Kukaan ei puhu, eikä liiku. Kaikki yritämme kuulla puhelusta läpi mitä uutisia Kityllä on kerrottavanaan. Katjan ääni on entistä ilahtuneempi. ”Saat kertoa asian ihan itse Hilulle!”

Yht äkkiä käteeni tuodaan puhelin ja varovasti vien sen korvalleni. ”Hilu.” Esittelen itseni ja odotan vastausta. Tunnen miten Siiri siirtyy aivan selkääni kiinni, korva mahdollisimman lähelle puhelinta. ”Kitty täällä, pitkästä aikaa! Onhan siitä jo melkein neljä vuotta, herran jestas. Ja koivistoon oot sitten Fifan kanssa päätynyt, Katjan tykö? Katja onkin hyvä tyyppi, tehnyt teille varmasti hyvää! Me ollaan tosiaan nyt muuttamassa täältä Ruotsista takasin Suomeen. Kertoko se Katja jo? Varmaan kertoi. No mutta, me löydettiin nyt ne hevoset. Enää pitää vaan hinta neuvotella. Mutta ne asiat voidaan jutella kun nähdään! Me ollaan ihan parissa siellä, Jess ja James on jo kunnon teinejä ja Välkkykin on kasvanu iha hirveesti! Saat kertoa kaiken itsestäs ja etenkin Fifasti kun päästään sinne. On ollut ihan hirveä ikävä sitä. Tosi kiva, että oot pitänyt siitä huolta. En malta odottaa, että pääsen taas näkemään sitä, se on niin mahtava hevonen!”

Puhetulvan keskeltä hahmotan vain erinäisiä sanoja. Kaikista eniten päähän jäi soimaan kolme sanaa; hinnasta neuvottelu ja siellä. Olettiko Kitty tosiaan, että olin myymässä Fifaa. Olin ilmeisesti ollut taas kauan hiljaa kun Siiri nappasi puhelimen kädestäni. ”Me kaikki täällä odotetaan teitä. Ja uusia hevosia. Mä oon Siiri ja omistan täältä Winin. Issikka tamman.” Puhelin lähti kiertämään kädestä käteen ja yritin huomaamatta hivuttautua harjaamaan Fifan päätä. Huomasin kuitenkin Katjan katsovan minua ouduksuen, mutta hautasin pääni Fifan taakse, jotta pystyin antaa muutaman kyyneleen tippua. ”Mä en luovu susta” Kuiskasin sen Fifan korvaan ja ori samalla hamusi taskuani.

Annoin sinne jääneen omenan siivun sille ja varmistin nopeasti vielä kavioiden olevan hyvässä kunnossa. Katsahdin käytävällä olevaa kelloa. Kello oli tosiaan jo päivä ruuan aika, joten kävin nopeasti hakemassa vielä orille kevyen loimen ja lähdin viemään Fifaa ulos tarhaan. ”Hei Hilu, etkö oota meitä?” Ville yritti huutaa perääni, mutten jaksanut vastata. Doris juoksi jaloissani, ihmetellen apeuttani. Olin yllättävän nopea laittaessani Fifan tarhaan. Yleensä sanon pitkään heipat, mutta tiesin nyt palaavani pian takaisin ruuan kanssa. Doris juoksi edellä takaisin tallin ovelle, jonka avasi Ville taluttaen Peppiä. Poika katsoi minua kysyvästi mutta piilotin kasvoni katsomalla maahan.

”Mä ajattelin tänää jakaa heinät. Siiri tuo Pepin lisäkkeet ni sun ei tarvi tehä muuta ku antaa lisämuona Fifalle. Ja kyllä siis Katjakin sen voi tehä jos haluat lähteä kotiin. Mutta muista, että me ollaan kaikki valmiita kuuntelemaan jos haluat, myös minä. Liittyykö Kittyyn jotakin mitä et nyt kerro?” Tunsin kuinka kyyneleet yrittivät taas nousta pintaan. Pidin katseeni visusti maassa. ”Kaikki on ihan hyvin. Väsyttää vain. Mä annan sen ruuan ja lähen sitten lepäämään. Voitko sanoo muillekki, etteivät murehdi.” Ville nyökkäsi ja jatkoin kävelyä tallin sisälle miehen ohitse. Suuntasin suoraa kävelyni rehuhuoneeseen jättäen hölmistyneet Siirin ja Katjan tallikäytävälle hoitamaan hevosia.

Aloin sekoittamaan ravinteita mietiskellen. Mietin kuinka ihana ihminen Kitty ylipäätänsä on ollut minua kohtaan. Mietin, kuinka paljon naiseen sattui luopua kaikista rakkaista eläimistään. Muistan kuinka ilahtunut hän oli, kun isäni ilmoitti ostavansa yhden valitsemani hevosen minulle. Päätös oli minulle helppo, sillä Fifa oli noussut lempparikseni. Teki minullekkin vaikeata luopua kaikista muista hevosista, mutta se onni kun kuulin, että Fifa jäisi minulle omana... Olin onneni kukkuloilla. Ymmärtääkö Kityn kaltainen ihminen kuitenkaan kuinka paljon se yksi hevonen merkitsii kun hän on kuitenkin omistanut hevosia useita kymmeniä samanaikaisesti?

Laitoin kuumaa vettä tilkan ruuan sekaan, jotta se turpoaisi. Samalla kun etsin kauhaa, jolla sekoittaa annosta mietin Fifan saapumista Koivistoon. Se oli minulle vaikeaa aikaa. Muutimme vieraaseen pikku kylään, jossa kaikki tunsi kaikki, paitsi minä. Masennukseni puhkesi kukkaansa ja vanhempani riitelivät paljon. Fifa herätti ihastusta Hippulassa asti, mutta minua katsottiin kuin kummajaista. Meni hetki ennen kuin tutustuin kunnolla Siiriin ja Villeen. Sen jälkeen ystävyytemme on ollut vahvaa ja luotettavaa, mutta suurin yhdistävä tekijä oli edelleen hevoset. Olisko meitä, ellei meillä olisi hevosia?

Ruoka alkoi olla hyvin turvonnutta. Otin astian käteeni ja lähdin suunnistamaan, jälleen Doris jaloissani kohti Fifan tarhaa. Ori osasi odottaa ruokatarjoilua, sillä se oli portilla seisomassa ja katsomassa minua kohti, ikään kuin palvelu olisi erittäin huonoa. Katsoin orin upeaa olemusta, jälleen kerran haltioituneena. Pitkän lenkin jäljiltä se oli yhtä upea kuin aina. Orista ei vain saanut räjähtäneen näköistä. Viereisessä tarhassa oli jo loput hevosista mutustelemassa heiniä. Ville oli hakemassa ilmeisesti Fifan annosta. Seisoin hetken portilla ruokakulho kädessäni ennen kuin kumarruin antamaan kulhon portin alta orin syötäväksi.

Kulhon ollessa orin ulottuvilla sen turpa etsiytyi samantien ruuan luo. Sen huulet hamusivat ruokaa vauhdilla, aivan kuin olisin pitänyt sitä nälässä viikkoja. Nojasin aitaan ja vain katsoin oria, joka söi kuin hullu. Viereisen tarhan hevoset vilkuilivat heinän syömisen lomasta niin Fifan annosta, kuin tallia kohti, josta Siiri ja Katja oli tuomasta niille ruokaa. Naisten ollessa kohdallani Siiri varovasti kosketti olkapäätäni. ”Kaikki menee varmasti ihan hyvin. Mikä ikinä sun mielen päälle yht äkkiä tulikin, niin se varmasti asettuu raiteilleen kuten kuuluukin.” Nyökkäsin ja halasin Siiriä. ”Ootte ihania ystäviä.”

Katja vilkaisi Fifan suuntaan. ”Ikävä keskeyttää, mutta toi sun poikas aikoo hajottaa koko kipon ellet käy sitä siltä hakemasta. Ruoka tais loppua kesken.” Naiset jatkoivat ruokien kanssa kohti hevosia ja minä avasin portin päästäkseni hakemaan kippoa. Olin sulkemassa porttia, kun Villen ääni kuului tallin suunnalta. ”Älä sulje, täältä saapuu heinät!” Poika kippasi heinät nopeasti tarhan keskelle, minun pitäessä porttia auki. ”Tiedätkö mitä. Mä tossa mietin. Me ei oikeestaan koskaan nähä tallin ulkopuolella.” Aloin ajattelemaan samaa ja päädyin samaan loppu tulokseen. Saatoimme soitella, mutta yleensä asia liittyi lähinnä milloin menisimme yhdessä tallille. ”Siihen pitää tehdä muutos.”

Ville lähti kuljettamaan kottikärryjä takaisin varastoon ja minä vein kippoa takaisin ruokahuoneeseen. Joutuisin tänään vielä tiskaamaan kipon ja sitten etsimään Doriksen, joka luultavasti vahti hevosten syömistä, jotta voisimme suunnata kotia kohti. Rehuhuoneessa aloin tiskaamaan astiaa ja pohdin joululahjaa Fifalle. Dorikselle olin ostanut uuden kaulapannan, vaaleanpunaisen nahkapannan. Fifalle en ollut edes miettinyt mitä ostaisin. Siinä tiskatessani ruokakulhoa tajusin sen kipon olevan Kityn vanhoja. Olin samalla kipolla syöttänyt Fifaa jo neljä vuotta. Doris ilmestyi jalkoihini. Se käpertyi nukkumaan jalkojeni päälle, kuin varmistaakseen etten katoa sen unien aikana. ”Taitaa olla aika mennä kotiin. Ja keksin myös mitä ostaa Fifalle lahjaksi Doris. Mutta sitä ei saa kertoa sille, eihän?” Doris nosti päätään ja katsoi minua. Meidän joulu menisi porukalla yhdessä Koivistossa.

Vastaus:

Loppu!

Nimi: Hilu

18.12.2016 11:02
Peppi oli sidottuna oman karsinansa hoitokoukkuun, kun taas Wini oli oman karsinan kohdalla. Siiri harjasi Winiä posket punaisina, kun taas Ville lähinnä vain siveli omaa tammaansa harjalla. Carri odotti omassa karsinaassaan korvat ja silmät kiinni Katjassa. Talutin varoen Winiä ja Peppiä Fifan pesukarsinaan kiinni. Samalla huomasin Fifan hoitolaukun jo olevan tuotu pesukarsinan viereen.

Ville ja Siiri oli tällä välin ehtineet jo Katjan kimppuun. Tiesin näiden kahden olevan vain hieman minua edellä hoitamisessa, mutta päätin silti aloittaa harjaamisen jotten vain olisi se ketä odotetaan. Kuuntelin silti tarkkana miten kolmikon keskustelu eteni, samalla kun Doris kömpi nukkumaan yhteen tallikäytävän nurkista. Se valitsi aina paikan, josta näkisi minut, mutta myös mahdollisimman paljon muutakin tallia. Katja oli siirtynyt jo Carrin karsinan sisälle, ennen kuin vastasi toisten kyselyihin missä tämä oli tällä kertaa ollut. ”Ulkomailla.” Siiri nyrpisti nenäänsä. ”Mut ethän sä oo yhtään edes ruskee. Kerro nyt missä sä oot oikeesti ollu?” Katja nauroi. Hänen naurunsa oli jotenkin ihanan raikas ja keveä. ”Ulkomailla. Ruotsissa. Työasioita. Kävin katsomassa jos ostaisin pihattoon pari hevosta. Tekisin siitä meidän tyhjästä tarhasta pihaton.”

Suuni loksahti auki, enkä varmana ollut ainoa. Kuulen kuinka Siiri yrittää hillitä intoaan ja Ville haki selkeästi sanoja. Fifa tökkäisi minua turvallaan, ikään kuin muistutukseksi, että olin harjaamassa sen selkää. Jatkoin selän harjausta, toivoen samalla että Katja selventäisi ideaan tarkemmin. ”Siis. Eikai tästä mitään tuntitallia tule? Jotain pieniä kakaroita juoksemassa pitkin poikin tallia ei tee varmana hyvää Pepille!” Ville tietenkin ajatteli asiaa erikantilta kuin minä. Olin aluksi ollut innoissani ajatuksesta tuntitallista, pienestä ja tunnelmallisesta. Jotakin suuren ja pelottavan Hippulan rinnalle. Katsellessani Fifaa ymmärsin kuitenkin, että jos Koivistosta tulisi tuntitalli, meidän täytyisi etsiä kauempaa talli johon Fifan voisin viedä. Se oli niin helposti tressaantuvaa sorttia.

”Ei nyt sentään mitään tuntitallia. Idea oli, että osaomistaisin hevoset. Tuttuni Ruotsista muuttaisivat tähän lähelle ja huolehtisivat tallista ja hevosista, jotta minä voin painottua omalle alalleni.” Mainostensuunnittelijana Katja oli edennyt urallaan pitkälle. Häntä käytettiin paljon ulkomailla asti, mutta enimmäkseen Suomen pääkaupunki seudulla. Minusta idea kuulosti pelottavalta. Meillä oli jo hyvä tiimi tallissa, emmekä me kaivanneet sitä ketään sekoittamaan. Entä jos uudet ihmiset eivät tulisikaan meidän kanssa toimeen? Siiri oli kuitenkin aina se porukan positiivisin. ”Sehän kuulostaa upealta!” Keskityin selän harjaamiseen. Olin yleensä ujo uusien ihmisen kanssa, enkä halua että tallilla käymisestä tulisi jotenkin inhottavaa.

Peppi ja Wini alkoivat hermostua ja Siiri, sekä Ville siirtyivät hevostensa luo. Siiri ei siltikään malttanut pitää suutansa kiinni. ”Keitä ne sun tuttus sitten oikein olisivat?” Katja oli jo menossa hakemaan Carrin hoitotarvikkeita, mutta pysähtyi vastaamaan. ”Hilu tunteekin heidät. Asuit nuorempana heidän kanssaan hetken. Kitty perheineen.” Suuni loksahti auki. Ei voisi olla totta. Ei vaan voi olla totta. Siirin ja Villen ilme oli epäilevä ja suunnattuna suoraan minuun. Yritin vähän piiloutua Fifan taakse selvittämään omaa reaktiotani. Siirin reipas harjaaminen vaihtui hitaaseen sivelyyn kun taas aiemmin laiskasti harjannut Ville sai vauhtia itseensä ja työhönsä.

Katjan sulkiessa oven perässään hakiessaan hoitoboksia, Siiri ja Ville avasivat yhtä aikaa suunsa. ”No millaisia ne oikein ovat? Ja miten niin olet asunut niiden kanssa?” Katseeni porautui Fifan harjakseen samalla kun selvitin siitä käsilläni vähäiset takut. Doris nukkui edelleen levollisena ja Fifakin vain nautti käsittelystään, tietämättä mitä minä jouduin pienen pääni sisällä käymään läpi. ”Ennen ku me niin ku muutin mun vanhempien kanssa tänne, niin olin hetken asumassa toisessa perheessä. Se oli ihan sovittu juttu, eikä mua oltu otettu huostaan tai mitään. Mä asuin siellä jonku puolvuotta ja näin iha säännöllisesti kyl mun vanhempiakin. Mutta musta oli vaan niin kiva mahdollisuus saada asua Kityn luona et vaadin saada siihen luvan sillo.”

Ville alkoi puhdistamaan kavioita kovin mietteliään näköisenä. Huomaamatta siirryin itse samaan hommaan. Fifa nosti helposti ensimmäisen jalan. ”Mikä siinä Kityssä sitten oli niin hienoa?” Hymyilin, muistoissani palasin takaisin aikoihin jolloin asuin yhdessä Kityn ja tämän perheen kanssa. Minun ei edes tarvinnut vastata itse, sillä Katja ehti ensin. ”Kitty on amerikkalainen syntyperältään, rikkaasta suvusta. Hän kuitenkin muutti heti lapsena äitinsä kanssa tänne ja aikuisiällä perusti KMR yhdistyksen, jonka pääpiste oli hänen samannimisellään tallillaan. Siellä Hilu asui. KMR oli aikojensa isoin talli koko Suomessa.” Fifa pamautti jalkansa maahan. Se oli puhdistettu jo aika päiviä sitten, mutta jäin ajatuksiini kiinni. Siirryin seuraavaan jalkaan.

”Kitty kuitenkin loukkaantui ja kuntoutuminen kesti pitkään. Hän joutui myymään pilkka hintaan tallinsa ja sen eläimet. Hän on nyt kuntoutunut Ruotsissa ja haluaisi aloittaa pienesti uudestaan. Siinä kohdin minä astuin kuvioihin.” Katja jatkoi, samalla harjaten Carria. Itse siirryin Villen ja Siirin kanssa hakemaan varusteita. En tarvinnut edes kysymyksiä, tiesin mitä he miettisivät ilmankin. ”Muutin vanhempieni kanssa tänne vasta vähän ennen täysikäisyyttäni. Olen nyt asunut meidän vanhassa asunnossa, kun vanhemmat lähtivät takaisin kaupunkiin työnperässä. He ostivat minulle Fifan Kityltä. Se oli yksi hoitohevosistani. Kityllä oli monia upeita hevosia. Olisitte rakastuneet niihin jos olisitte nähneet! Eikä hän ole yhtään sellainen kuin Venla, vaikka olikin miljoona kertaa menestyneempi! Ja hänellä on kaksoset, Jess ja James. Sekä mies Mark, kaikki ovat todella ihania ihmisiä. Tulette varmasti toimeen hänen kanssaan. Hän voi varmasti opettaa meitä vielä paremmiksi hevosten kanssa jos vain haluatte!” Aloin itse täyttymään innosta.

Olin pitänyt Kityllä asumista eräänlaisena salaisuutenani ja Katja olikin tuonut sen esille, varoittamatta ja kertomatta tietävänsä. Alkujärkytyksen jälkeen ymmärsin, ettei piilotteluun ollut syytä. Varsinkin kun nyt pääsisimme kaikki nauttimaan Kityn koulutus ja valmennus avusta. Fifakin varmasti ilahtuisi Kityn nähdessään. Aloimme yhteistuumin valjastamaan hevosia. Katjakin siirtyi asettamaan satulaa paikoilleen. ”Meidän täytyy vähän vielä miettiä millaisia hevosia etsimme, mutta emmeköhän pääse yhteis ymmärrykseen. Sitten käyn vain lisäämässä nimeni paperiin Ruotsissa ja Kitty muuttaa perheineen tänne päin. He ovat jo löytäneet asunnon.”

Peppi ja Wini hieman niskoittelivat suitsien laitossa. Itse sain ensimmäisenä Fifan valmiiksi ja aloin vetämään kypärää päähän joka roikkui Fifan karsinan ovessa. ”Mennään maastoon niin voidaan jutella samalla kun ratsastetaan.” Muut nyökkäilivät ja alkoivat myös laittamaan kypäriään päähän. Irrotin Fifan ja talutin sen ulos pakkaseen. Muut seurasivat perästä. Doriskin heräsi ja juoksi Fifan ja minun vierelle. Varmistimme jokainen hiljaisuudessa vielä satulavyön, samalla pidätellen hevosia jotka puhkuivat jokainen virtaa. Kaikkien ollessa selässä Siiri muisti palata aikasemmin puhuttuun asiaan. ”Lulua ei ole näkynyt vieläkään.”

Pyysimme kaikki hevosilta käyntiä ja ne vastasivat apuihin hienosti. Muodostimme pari jonon, minä ja Ville edellä, Katja ja Siiri perässä. ”Isot egot edellä, pienet perässä.” Ville naureskeli. Tietyllä tavalla mies oli oikeassa, Fifa ja Peppi sekoaisivat jos niiden vauhti hidastuisi edellä kävelijöitten takia. Toisaalta Wini oli pienestä koostaan huolimatta kuin mikä tahansa iso hevonen. Se pysyi tahdissa mukana ja joskus jopa edellä paremmin kuin muut. Ville joutui hieman antamaan pidätteitä, jotta tamma pysyi aisoissa miehen alla. ”Noh, neiti mysteeri. Avaappas sanaista arkkua vielä hieman lisää.”

Itse annoin Fifan kävellä löysin ohjin. Ori pysyin hienosti kuulolla pelkillä painoavuilla, vaikka itse vielä niitä hieman etsinkin. Katselin edessä olevaa tietä. ”En mä tiedä oikeen mitä mun pitäs kertoa. Kitty on nyt varmaan lähemmäs neljäkymmentä, lapset on jotakin neljätoista kaiketi. Tosi mukava perhe. Ihan hyvää hyvyyttään otti mut sinne silloin. Sain hoitaa ja kouluttaa, sekä kisata niiden hevosia tosi vapaasti. Niillä oli silloin tosi isot tallit ja toiminta ihan kansainvälistä. Kerran sitten, kun oli laukkaharkat sen hevonen pillastui ja Kitty jöi jalkoihin. Mä muutin takaisin porukoille siinä kohdin. Parin viikon päästä kaikki meni myyntiin ja porukat tosiaan ostivat mulle Fifan.”

Ville katsoi myös eteensä, kävelimme maastopolkua pitkin maastoesteitä kohti. Matka olisi pitkä, joten hevoset ehtisivät hyvin lämmetä ennen esteitä. Katjan ja Siirin iloinen rupattelu kuului taustalla. ”Näkyyköhän Katjaa sitten enää ollenkaan tallilla, kun Kitty tulee perheineen?” Esitin kysymyksen hiljaa, en halunnut Katjan kuulevan. Tiesin uran olevan hänelle tärkeä, enkä halunnut hänen potevan valinnastaan syyllisyyttä. Ville ymmärsi yskän ja vastasi myös hiljaa. ”Toivottavasti. Olisi sääli menettää Katja vaikka se Kitty oliskin kuinka hyvä tyyppi tahansa.”

Kuuntelimme kun takana ratsastava Katja kertoi Siirille Kityn ottavan yhden koiransa mukaansa, Välkyn. Älynvälys, eli Välkky oli minulle ennestään tuttu koira. Muistin varsin hyvin, ettei koira välittänyt pätkän vertaa vieraista vaan mielummin vetäityi Kityn suosioon ja vartioi tallialuetta. Se myös samaan aikaan harvinaisen hyvin koulutettu, eikä edes kiltti Doris osannut niin paljon käskyjä kuin Välkky jo pentuna. Lapsille olisi luvattu Katjan mukaan Carrin hoito ja liikutus päävastuulle. Villen ilme meni hieman mutrulle. Osasin aavistaa miehen murheiden syyn. ”He ovat saaneet niin hyvän opin hevosten kanssa, että varmasti voisivat opettaa meitä. Älä Peppiä murehdi.”

Vastaus:

Osa kaksi, jatkuu

Nimi: Hilu

18.12.2016 11:02
”Mä voin rehellisesti sanoa, että vihaan talvea. Siis, vihaan vihaan vihaan. Mulla on varmasti miljoona kerrosta vaatetta päällä ja paahdun jos oon hetkenkää sisällä.” Mutristan tehosteeksi vielä huuliani ja näytän peukalolla maahan päin.
”Eikä se vielä riitä. Ulkona on silti kylmä. Ja on vaikea liikkua edes itsensä lämpimäksi kun vaatetta on niin paljon. Mä kyl tunnen tuskasi Hilu. Me kaikki ollaan samassa veneessä.” Siiri jatkaa. Tehosteeksi Winin hirnunta kuului tarhasta meille tervehdykseksi. ”Paitsi hevosilla. Hevosilla ei tunnu olevan ikinä kylmä. Ne on aina valmiina ulkoilemaan.” Ville pudisti päätään ja vetäisi pipoaan paremmin päähänsä. ”Älkää tytöt valittako koko ajan. Pukeudutte oikein ja liikutte niin ei oo kylmä. Pääsette kohta harjaamaan meijän lumiukot niin, sitten onki kaikilla kuuma! Ja jos ei siitä oo lämmenny niin voin antaa Pepin jollekki vielä hoidettavaks.” Nauroimme kaikki. Kaikki tiesivät sanomattakin, että Pepin hoitaminen onnistuisi ainoastaan Villeltä. Peppi oli sen verran energinen ja leikkisiä hevonen, että välillä Villekin tarvitsi apukäsiä että sai edes perusasiat hevosen kanssa hoidettua.

Katjan auto oli pihassa mikä tarkoitti, että tämä olisi kotona. Olimme kaikki kiinnittäneet asiaan huomiota aikaisemmin kun kuljimme parkkipaikan ohitse. Talossa oli ollut valot kiinni, joten odotimme näkevämme naisen tallilla. Nyt kun olimme jo melkein tallin sisällä hakemassa hevostemme riimuja emme kuitenkaan kuuleet muuta kuin hevosten tasaista käyskentelyä tarhoissa. Carri näkyi tarhassaan, joten nainen ei voinut myöskään voinut olla ratsastamassa. Siiri oli selkeästi kiinnittänyt samaan huomiota, koska alkoi huhuilemaan Katjaa samalla kun avasi tallin oven. Vastausta ei kuulunut, mutta Doris juoksi paikalle. Se oli tuttuun tapaansa mennyt suoraan ulos tarkistamaan paikat heti kun olimme astuneet talli alueelle. Ville kumartui rapsuttamaan koiraa. Minä itse koiran omistajana olen saanut rapsuttaa koiraa jo niin paljon, että komensin sen vain pois jaloistani ja nappasin riimun käteeni.

”Oli missä oli, niin hevoset odottavat. Jos olemme ripeitä ehdimme käydä ratsastamassa, ennen kuin niillä on ruoka aika.” Muut olivat kanssani samaa mieltä, Katja oli aikuinen ihminen ja usein poissa talleilta. ”Luluakaan ei kyllä ole näkynyt päiviin” Siiri toi hyvän pointin ilmoille. Lulu oli usein pitkiä aikoja poissa, mutta joku sen silti näki jossakin edes ohi mennen ratsastaessaan maastossa tai naapurit ilmoittivat Lulun viihtyvän heidän luonaan hetken. Hyvät välit naapureihin oli Lululle elin ehto, se ei tuntunut tajuavan että sen koti oli Koivistossa vaan sen piti aina saada käydä katsomassa mitä naapureilla oli tarjottavaa. Itse en niin välittänyt kissoista, mutta Lulusta oliehtinyt tulla rakas tallilla vietetyn ajan ansiosta.

Villellä oli kädessään Pepin riimu ja hän alkoi hoputtamaan Siiriä. ”Se on aina jossakin. Nyt mennään!” Siiri nappari Carrin, että Winin riimun. ”Ooks sä nyt aivan varma? Jos Katja on vaikka ratsastanut sillä jo, tai aikoo ratsastaa?” Minua vähän epäilytti, Carri oli luonteeltaan mitä ihannin, mutta Winissä oli tekemistä.

Siiri ei viitsinyt edes vastata minulle, kun hän ja Ville olivat jo yhdessä Carrin kanssa menossa tarhoja kohti. Jouduin ottamaan pari ripeämpää askelta, jotta sain heidät kiinni. ”Hoidetaan sisällä jos Siiri kerran meinas ottaa Carrinki. Saadaan ees yks hevonen odottamaan karsinaan siks ajaks.” Ville oli samaa mieltä, mutta Siirin mielestä Carri ei olisi ulkona hoitamisen ongelma. ”Sua vaa laiskottaa. Haluut olla tallin lämmössä. Turha eläinparkoja laittaa syntipukiks.”

Näytin kieltä Siirille. ”Oot ehkä oikeessa.” Tiemme erkani, minä ja Doris siirryimme hakemaan Fifaa tämän omasta tarhasta ja Ville meni Siirin kanssa hakemaan muut hevoset ykkös tarhasta. Kiitin mielessäni sääherraa, vaikken sellaiseen edes usko, mutta varuiksi kuitenkin, että oli pakkasta siinä mielessä ettei hevoset ole jäätävässä kurassa kun haemme ne. Avatessani porttia ja Doriksen odottaessa jo aidan toisella puolella (se aina livahtaa portin alta), Fifa laiskasti ensin kurkisti meitä päin, mutta tunnistaessaan ketkä tulijat oikein on lähti se varsamaisesti ravaamaan päätään ikään kuin nyökytellen meitä kohti. Sen hengitys höyrysi kylmässä. Kaiken kaikkiaan ori oli mielestäni aina upea ilmestys. Sen katsominen sai henkeni salpaantumaan, joka ikinen kerta. Fifa vielä näytti parastaan. Se oli varmaan loukkaantunut kun tulimme vasta aamupäivästä, emmekä heit aamusta kuten normaalisti viikonloppuisin. Sen askeleet olivat korkeat ja saapuessaan eteeni ori vielä oikein näön vuoksi kuopaisi maata.

Doris oli jo tottunut orin uhoamiseen, eikä sitä kiinnostanut orin touhut vaan enemmänkin orin jätökset tarhan perällä. Minä kuitenkin seurasin paikoiltani tapahtuma sarjaa ja olin varma, että ulkopuolisen mielestä näytin varmasti hullulta.
”Oletteko tulossa tänään, vai jääkö huomiseen?” Ville huikkasi aidan toiselta puolelta. Pojalla oli jo Peppi perässään. Siirillä oli käsissään taasen Carri ja Wini, Wini hieman luimi Carrille jo. Ajattelin saman tien mitä siitä seuraisi jos Wini päättäisi, ettei emäntäänsä Carrin kanssa jakaisi. Tamma kun oli joskus kovin mielivaltainen.

”Joo, menkää te vaan. Mä otan tän yhen kiinni ja tullaan sitten!” Villi nyökkäsi ja johti koko joukon tallille päin. Fifa oli jo minussa kiinni, turpa etsimässä taskussani olevaa porkkanan palaa. Toisella kädelläni kaivoin porkkanan herralle ja toisella kädellä pujotin riimun orin päähän. Ori otti varovasti kädeltäni porkkanan ja samalla laski päätään niin, että sain riimun helpommin korvien taakse. Harjas ei Fifalla koskaan ollut järin paksu, joten riimun laittaminen oli sinänsä helppoa. Verrattuna Peppiin tai Winiin, joiden harjas taasen oli paksuudeltaan lähemmäs käsivarteni paksuutta. Carrilla oli taas vain hieman Fifaa paksumpi harjas.

Ajatukseni keskeytti Doris joka oli jo aidan toisella puolella, hyppimässä Katjaa vasten. ”Teillä näytti olevan taas ihan oma hetki. En viitsinyt häiritä, mutta oisko sulla tietoa missä loput hevoset on. Etenkin sellainen koni kuin Carri, sekun taitaa olla vielä minun eikä teidän tallilaisten?” Katjan ääni oli humoristinen, eikä hän selkeästi ollut vihainen. Joskus kun oikein syvennyin ajatuksiini, enkä huomannut ympärillä olevia tapahtumia tallilaiset kutsui niitä ”omaksi hetkekseni”. Erityisesti niitä aiheutti eläinten läsnä olo ja joskus ne saattoivat minut noloihin tilanteisiin, mutta yleisesti ottaen ne eivät elämääni koskaan ole häirinnyt liikaa. Enkä ole ikinä vaipunut omiin ajatuksiini silloin kun oli hektinen tilanne.

Avasin portin ja talutin orin niin, että pystyin halaamaan Katjaa. ”Sä oot ollu pari päivää poissa niin sitä sun hevosta on pitäny meijän tallilaisten hoitaa. Nähtiin sun auto kyllä, mutta kun sua ei näkyny nii Siiri otti Winin kanssa Carrinki sisään.” Katja ojensi kättään Fifalle, jotta ori saisi haistaa ettei nainen ole yhtään sen vaarallisempi kuin muinakaan päivinä. Ori kuitenkin vain tuijotti naista, eikä osoittanut elettäkään, että hyväksyisi naista yhtään sen lähemmäs kuin olisi pakko. Ihmisten suhteen Fifa oli nirso ja olin iloinenkin siitä tavallaan. Kylässä olevien lasten ilmeet kun ratsastan ”hurjalla” Fifalla ja kun Fifa valitsee ihmis joukosta aina uudelleen ja uudelleen minut, nostattaa minut jalustalle jolla en ole tottunut olemaan.

Doris juoksi tallin ja meidän väliä jo innoissaan. Se tiesi, että seuraavksi tulisi osuus, josta se nautti kaikista eniten. Talutin Katjan vieressä ori tallia päin. Katjasta loisti samanlainen lapsen omainen ilo, kuin meissä muissakin aina päästessämme tallille. Katja pääsi töidensä ja muiden menojen takia aina vain harvemmin hoitamaan Carria. Siltikin, näiden kahden side oli käsin kosketeltavan vahva. Otin mahdollisimman paljon Katjan opeista irti, jotta minun ja Fifan suhteesta kehittyisi yhtä vahva. Meidän ei tarvinnut kuin avata tallin ovi ja Carrin ääni jo kuuluikin. Se tervehti ainoastaan Katjaa kovaa ja pitkään hirnuen. Meille muille se saattoi hyvällä tuurilla höristä matalasti ja hiljaa, jos sattui olemaan sillä tuulella.

Vastaus:

Osa yksi, jatkuu

©2018 Kauniit Mahtavat Ravurit - suntuubi.com