Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
 1  2  3  4  5  >
 26.06.2017 16:26
”Mä voin rehellisesti sanoa, että vihaan talvea. Siis, vihaan vihaan vihaan. Mulla on varmasti miljoona kerrosta vaatetta päällä ja paahdun jos oon hetkenkää sisällä.” Mutristan tehosteeksi vielä huuliani ja näytän peukalolla maahan päin.
”Eikä se vielä riitä. Ulkona on silti kylmä. Ja on vaikea liikkua edes itsensä lämpimäksi kun vaatetta on niin paljon. Mä kyl tunnen tuskasi Hilu. Me kaikki ollaan samassa veneessä.” Siiri jatkaa. Tehosteeksi Winin hirnunta kuului tarhasta meille tervehdykseksi. ”Paitsi hevosilla. Hevosilla ei tunnu olevan ikinä kylmä. Ne on aina valmiina ulkoilemaan.” Ville pudisti päätään ja vetäisi pipoaan paremmin päähänsä. ”Älkää tytöt valittako koko ajan. Pukeudutte oikein ja liikutte niin ei oo kylmä. Pääsette kohta harjaamaan meijän lumiukot niin, sitten onki kaikilla kuuma! Ja jos ei siitä oo lämmenny niin voin antaa Pepin jollekki vielä hoidettavaks.” Nauroimme kaikki. Kaikki tiesivät sanomattakin, että Pepin hoitaminen onnistuisi ainoastaan Villeltä. Peppi oli sen verran energinen ja leikkisiä hevonen, että välillä Villekin tarvitsi apukäsiä että sai edes perusasiat hevosen kanssa hoidettua.

Katjan auto oli pihassa mikä tarkoitti, että tämä olisi kotona. Olimme kaikki kiinnittäneet asiaan huomiota aikaisemmin kun kuljimme parkkipaikan ohitse. Talossa oli ollut valot kiinni, joten odotimme näkevämme naisen tallilla. Nyt kun olimme jo melkein tallin sisällä hakemassa hevostemme riimuja emme kuitenkaan kuuleet muuta kuin hevosten tasaista käyskentelyä tarhoissa. Carri näkyi tarhassaan, joten nainen ei voinut myöskään voinut olla ratsastamassa. Siiri oli selkeästi kiinnittänyt samaan huomiota, koska alkoi huhuilemaan Katjaa samalla kun avasi tallin oven. Vastausta ei kuulunut, mutta Doris juoksi paikalle. Se oli tuttuun tapaansa mennyt suoraan ulos tarkistamaan paikat heti kun olimme astuneet talli alueelle. Ville kumartui rapsuttamaan koiraa. Minä itse koiran omistajana olen saanut rapsuttaa koiraa jo niin paljon, että komensin sen vain pois jaloistani ja nappasin riimun käteeni.

”Oli missä oli, niin hevoset odottavat. Jos olemme ripeitä ehdimme käydä ratsastamassa, ennen kuin niillä on ruoka aika.” Muut olivat kanssani samaa mieltä, Katja oli aikuinen ihminen ja usein poissa talleilta. ”Luluakaan ei kyllä ole näkynyt päiviin” Siiri toi hyvän pointin ilmoille. Lulu oli usein pitkiä aikoja poissa, mutta joku sen silti näki jossakin edes ohi mennen ratsastaessaan maastossa tai naapurit ilmoittivat Lulun viihtyvän heidän luonaan hetken. Hyvät välit naapureihin oli Lululle elin ehto, se ei tuntunut tajuavan että sen koti oli Koivistossa vaan sen piti aina saada käydä katsomassa mitä naapureilla oli tarjottavaa. Itse en niin välittänyt kissoista, mutta Lulusta oliehtinyt tulla rakas tallilla vietetyn ajan ansiosta.

Villellä oli kädessään Pepin riimu ja hän alkoi hoputtamaan Siiriä. ”Se on aina jossakin. Nyt mennään!” Siiri nappari Carrin, että Winin riimun. ”Ooks sä nyt aivan varma? Jos Katja on vaikka ratsastanut sillä jo, tai aikoo ratsastaa?” Minua vähän epäilytti, Carri oli luonteeltaan mitä ihannin, mutta Winissä oli tekemistä.

Siiri ei viitsinyt edes vastata minulle, kun hän ja Ville olivat jo yhdessä Carrin kanssa menossa tarhoja kohti. Jouduin ottamaan pari ripeämpää askelta, jotta sain heidät kiinni. ”Hoidetaan sisällä jos Siiri kerran meinas ottaa Carrinki. Saadaan ees yks hevonen odottamaan karsinaan siks ajaks.” Ville oli samaa mieltä, mutta Siirin mielestä Carri ei olisi ulkona hoitamisen ongelma. ”Sua vaa laiskottaa. Haluut olla tallin lämmössä. Turha eläinparkoja laittaa syntipukiks.”

Näytin kieltä Siirille. ”Oot ehkä oikeessa.” Tiemme erkani, minä ja Doris siirryimme hakemaan Fifaa tämän omasta tarhasta ja Ville meni Siirin kanssa hakemaan muut hevoset ykkös tarhasta. Kiitin mielessäni sääherraa, vaikken sellaiseen edes usko, mutta varuiksi kuitenkin, että oli pakkasta siinä mielessä ettei hevoset ole jäätävässä kurassa kun haemme ne. Avatessani porttia ja Doriksen odottaessa jo aidan toisella puolella (se aina livahtaa portin alta), Fifa laiskasti ensin kurkisti meitä päin, mutta tunnistaessaan ketkä tulijat oikein on lähti se varsamaisesti ravaamaan päätään ikään kuin nyökytellen meitä kohti. Sen hengitys höyrysi kylmässä. Kaiken kaikkiaan ori oli mielestäni aina upea ilmestys. Sen katsominen sai henkeni salpaantumaan, joka ikinen kerta. Fifa vielä näytti parastaan. Se oli varmaan loukkaantunut kun tulimme vasta aamupäivästä, emmekä heit aamusta kuten normaalisti viikonloppuisin. Sen askeleet olivat korkeat ja saapuessaan eteeni ori vielä oikein näön vuoksi kuopaisi maata.

Doris oli jo tottunut orin uhoamiseen, eikä sitä kiinnostanut orin touhut vaan enemmänkin orin jätökset tarhan perällä. Minä kuitenkin seurasin paikoiltani tapahtuma sarjaa ja olin varma, että ulkopuolisen mielestä näytin varmasti hullulta.
”Oletteko tulossa tänään, vai jääkö huomiseen?” Ville huikkasi aidan toiselta puolelta. Pojalla oli jo Peppi perässään. Siirillä oli käsissään taasen Carri ja Wini, Wini hieman luimi Carrille jo. Ajattelin saman tien mitä siitä seuraisi jos Wini päättäisi, ettei emäntäänsä Carrin kanssa jakaisi. Tamma kun oli joskus kovin mielivaltainen.

”Joo, menkää te vaan. Mä otan tän yhen kiinni ja tullaan sitten!” Villi nyökkäsi ja johti koko joukon tallille päin. Fifa oli jo minussa kiinni, turpa etsimässä taskussani olevaa porkkanan palaa. Toisella kädelläni kaivoin porkkanan herralle ja toisella kädellä pujotin riimun orin päähän. Ori otti varovasti kädeltäni porkkanan ja samalla laski päätään niin, että sain riimun helpommin korvien taakse. Harjas ei Fifalla koskaan ollut järin paksu, joten riimun laittaminen oli sinänsä helppoa. Verrattuna Peppiin tai Winiin, joiden harjas taasen oli paksuudeltaan lähemmäs käsivarteni paksuutta. Carrilla oli taas vain hieman Fifaa paksumpi harjas.

Ajatukseni keskeytti Doris joka oli jo aidan toisella puolella, hyppimässä Katjaa vasten. ”Teillä näytti olevan taas ihan oma hetki. En viitsinyt häiritä, mutta oisko sulla tietoa missä loput hevoset on. Etenkin sellainen koni kuin Carri, sekun taitaa olla vielä minun eikä teidän tallilaisten?” Katjan ääni oli humoristinen, eikä hän selkeästi ollut vihainen. Joskus kun oikein syvennyin ajatuksiini, enkä huomannut ympärillä olevia tapahtumia tallilaiset kutsui niitä ”omaksi hetkekseni”. Erityisesti niitä aiheutti eläinten läsnä olo ja joskus ne saattoivat minut noloihin tilanteisiin, mutta yleisesti ottaen ne eivät elämääni koskaan ole häirinnyt liikaa. Enkä ole ikinä vaipunut omiin ajatuksiini silloin kun oli hektinen tilanne.

Avasin portin ja talutin orin niin, että pystyin halaamaan Katjaa. ”Sä oot ollu pari päivää poissa niin sitä sun hevosta on pitäny meijän tallilaisten hoitaa. Nähtiin sun auto kyllä, mutta kun sua ei näkyny nii Siiri otti Winin kanssa Carrinki sisään.” Katja ojensi kättään Fifalle, jotta ori saisi haistaa ettei nainen ole yhtään sen vaarallisempi kuin muinakaan päivinä. Ori kuitenkin vain tuijotti naista, eikä osoittanut elettäkään, että hyväksyisi naista yhtään sen lähemmäs kuin olisi pakko. Ihmisten suhteen Fifa oli nirso ja olin iloinenkin siitä tavallaan. Kylässä olevien lasten ilmeet kun ratsastan ”hurjalla” Fifalla ja kun Fifa valitsee ihmis joukosta aina uudelleen ja uudelleen minut, nostattaa minut jalustalle jolla en ole tottunut olemaan.

Doris juoksi tallin ja meidän väliä jo innoissaan. Se tiesi, että seuraavksi tulisi osuus, josta se nautti kaikista eniten. Talutin Katjan vieressä ori tallia päin. Katjasta loisti samanlainen lapsen omainen ilo, kuin meissä muissakin aina päästessämme tallille. Katja pääsi töidensä ja muiden menojen takia aina vain harvemmin hoitamaan Carria. Siltikin, näiden kahden side oli käsin kosketeltavan vahva. Otin mahdollisimman paljon Katjan opeista irti, jotta minun ja Fifan suhteesta kehittyisi yhtä vahva. Meidän ei tarvinnut kuin avata tallin ovi ja Carrin ääni jo kuuluikin. Se tervehti ainoastaan Katjaa kovaa ja pitkään hirnuen. Meille muille se saattoi hyvällä tuurilla höristä matalasti ja hiljaa, jos sattui olemaan sillä tuulella.

Peppi oli sidottuna oman karsinansa hoitokoukkuun, kun taas Wini oli oman karsinan kohdalla. Siiri harjasi Winiä posket punaisina, kun taas Ville lähinnä vain siveli omaa tammaansa harjalla. Carri odotti omassa karsinaassaan korvat ja silmät kiinni Katjassa. Talutin varoen Winiä ja Peppiä Fifan pesukarsinaan kiinni. Samalla huomasin Fifan hoitolaukun jo olevan tuotu pesukarsinan viereen.

Ville ja Siiri oli tällä välin ehtineet jo Katjan kimppuun. Tiesin näiden kahden olevan vain hieman minua edellä hoitamisessa, mutta päätin silti aloittaa harjaamisen jotten vain olisi se ketä odotetaan. Kuuntelin silti tarkkana miten kolmikon keskustelu eteni, samalla kun Doris kömpi nukkumaan yhteen tallikäytävän nurkista. Se valitsi aina paikan, josta näkisi minut, mutta myös mahdollisimman paljon muutakin tallia. Katja oli siirtynyt jo Carrin karsinan sisälle, ennen kuin vastasi toisten kyselyihin missä tämä oli tällä kertaa ollut. ”Ulkomailla.” Siiri nyrpisti nenäänsä. ”Mut ethän sä oo yhtään edes ruskee. Kerro nyt missä sä oot oikeesti ollu?” Katja nauroi. Hänen naurunsa oli jotenkin ihanan raikas ja keveä. ”Ulkomailla. Ruotsissa. Työasioita. Kävin katsomassa jos ostaisin pihattoon pari hevosta. Tekisin siitä meidän tyhjästä tarhasta pihaton.”

Suuni loksahti auki, enkä varmana ollut ainoa. Kuulen kuinka Siiri yrittää hillitä intoaan ja Ville haki selkeästi sanoja. Fifa tökkäisi minua turvallaan, ikään kuin muistutukseksi, että olin harjaamassa sen selkää. Jatkoin selän harjausta, toivoen samalla että Katja selventäisi ideaan tarkemmin. ”Siis. Eikai tästä mitään tuntitallia tule? Jotain pieniä kakaroita juoksemassa pitkin poikin tallia ei tee varmana hyvää Pepille!” Ville tietenkin ajatteli asiaa erikantilta kuin minä. Olin aluksi ollut innoissani ajatuksesta tuntitallista, pienestä ja tunnelmallisesta. Jotakin suuren ja pelottavan Hippulan rinnalle. Katsellessani Fifaa ymmärsin kuitenkin, että jos Koivistosta tulisi tuntitalli, meidän täytyisi etsiä kauempaa talli johon Fifan voisin viedä. Se oli niin helposti tressaantuvaa sorttia.

”Ei nyt sentään mitään tuntitallia. Idea oli, että osaomistaisin hevoset. Tuttuni Ruotsista muuttaisivat tähän lähelle ja huolehtisivat tallista ja hevosista, jotta minä voin painottua omalle alalleni.” Mainostensuunnittelijana Katja oli edennyt urallaan pitkälle. Häntä käytettiin paljon ulkomailla asti, mutta enimmäkseen Suomen pääkaupunki seudulla. Minusta idea kuulosti pelottavalta. Meillä oli jo hyvä tiimi tallissa, emmekä me kaivanneet sitä ketään sekoittamaan. Entä jos uudet ihmiset eivät tulisikaan meidän kanssa toimeen? Siiri oli kuitenkin aina se porukan positiivisin. ”Sehän kuulostaa upealta!” Keskityin selän harjaamiseen. Olin yleensä ujo uusien ihmisen kanssa, enkä halua että tallilla käymisestä tulisi jotenkin inhottavaa.

Peppi ja Wini alkoivat hermostua ja Siiri, sekä Ville siirtyivät hevostensa luo. Siiri ei siltikään malttanut pitää suutansa kiinni. ”Keitä ne sun tuttus sitten oikein olisivat?” Katja oli jo menossa hakemaan Carrin hoitotarvikkeita, mutta pysähtyi vastaamaan. ”Hilu tunteekin heidät. Asuit nuorempana heidän kanssaan hetken. Kitty perheineen.” Suuni loksahti auki. Ei voisi olla totta. Ei vaan voi olla totta. Siirin ja Villen ilme oli epäilevä ja suunnattuna suoraan minuun.  Yritin vähän piiloutua Fifan taakse selvittämään omaa reaktiotani. Siirin reipas harjaaminen vaihtui hitaaseen sivelyyn kun taas aiemmin laiskasti harjannut Ville sai vauhtia itseensä ja työhönsä.

Katjan sulkiessa oven perässään hakiessaan hoitoboksia, Siiri ja Ville avasivat yhtä aikaa suunsa. ”No millaisia ne oikein ovat? Ja miten niin olet asunut niiden kanssa?” Katseeni porautui Fifan harjakseen samalla kun selvitin siitä käsilläni vähäiset takut. Doris nukkui edelleen levollisena ja Fifakin vain nautti käsittelystään, tietämättä mitä minä jouduin pienen pääni sisällä käymään läpi. ”Ennen ku me niin ku muutin mun vanhempien kanssa tänne, niin olin hetken asumassa toisessa perheessä. Se oli ihan sovittu juttu, eikä mua oltu otettu huostaan tai mitään. Mä asuin siellä jonku puolvuotta ja näin iha säännöllisesti kyl mun vanhempiakin. Mutta musta oli vaan niin kiva mahdollisuus saada asua Kityn luona et vaadin saada siihen luvan sillo.”

Ville alkoi puhdistamaan kavioita kovin mietteliään näköisenä. Huomaamatta siirryin itse samaan hommaan. Fifa nosti helposti ensimmäisen jalan. ”Mikä siinä Kityssä sitten oli niin hienoa?” Hymyilin, muistoissani palasin takaisin aikoihin jolloin asuin yhdessä Kityn ja tämän perheen kanssa. Minun ei edes tarvinnut vastata itse, sillä Katja ehti ensin. ”Kitty on amerikkalainen syntyperältään, rikkaasta suvusta. Hän kuitenkin muutti heti lapsena äitinsä kanssa tänne ja aikuisiällä perusti KMR yhdistyksen, jonka pääpiste oli hänen samannimisellään tallillaan. Siellä Hilu asui. KMR oli aikojensa isoin talli koko Suomessa.” Fifa pamautti jalkansa maahan. Se oli puhdistettu jo aika päiviä sitten, mutta jäin ajatuksiini kiinni. Siirryin seuraavaan jalkaan.

”Kitty kuitenkin loukkaantui ja kuntoutuminen kesti pitkään. Hän joutui myymään pilkka hintaan tallinsa ja sen eläimet. Hän on nyt kuntoutunut Ruotsissa ja haluaisi aloittaa pienesti uudestaan. Siinä kohdin minä astuin kuvioihin.” Katja jatkoi, samalla harjaten Carria. Itse siirryin Villen ja Siirin kanssa hakemaan varusteita. En tarvinnut edes kysymyksiä, tiesin mitä he miettisivät ilmankin. ”Muutin vanhempieni kanssa tänne vasta vähän ennen täysikäisyyttäni. Olen nyt asunut meidän vanhassa asunnossa, kun vanhemmat lähtivät takaisin kaupunkiin työnperässä. He ostivat minulle Fifan Kityltä. Se oli yksi hoitohevosistani. Kityllä oli monia upeita hevosia. Olisitte rakastuneet niihin jos olisitte nähneet! Eikä hän ole yhtään sellainen kuin Venla, vaikka olikin miljoona kertaa menestyneempi! Ja hänellä on kaksoset, Jess ja James. Sekä mies Mark, kaikki ovat todella ihania ihmisiä. Tulette varmasti toimeen hänen kanssaan. Hän voi varmasti opettaa meitä vielä paremmiksi hevosten kanssa jos vain haluatte!” Aloin itse täyttymään innosta.

Olin pitänyt Kityllä asumista eräänlaisena salaisuutenani ja Katja olikin tuonut sen esille, varoittamatta ja kertomatta tietävänsä. Alkujärkytyksen jälkeen ymmärsin, ettei piilotteluun ollut syytä. Varsinkin kun nyt pääsisimme kaikki nauttimaan Kityn koulutus ja valmennus avusta. Fifakin varmasti ilahtuisi Kityn nähdessään. Aloimme yhteistuumin valjastamaan hevosia. Katjakin siirtyi asettamaan satulaa paikoilleen. ”Meidän täytyy vähän vielä miettiä millaisia hevosia etsimme, mutta emmeköhän pääse yhteis ymmärrykseen. Sitten käyn vain lisäämässä nimeni paperiin Ruotsissa ja Kitty muuttaa perheineen tänne päin. He ovat jo löytäneet asunnon.”

Peppi ja Wini hieman niskoittelivat suitsien laitossa. Itse sain ensimmäisenä Fifan valmiiksi ja aloin vetämään kypärää päähän joka roikkui Fifan karsinan ovessa. ”Mennään maastoon niin voidaan jutella samalla kun ratsastetaan.” Muut nyökkäilivät ja alkoivat myös laittamaan kypäriään päähän. Irrotin Fifan ja talutin sen ulos pakkaseen. Muut seurasivat perästä. Doriskin heräsi ja juoksi Fifan ja minun vierelle. Varmistimme jokainen hiljaisuudessa vielä satulavyön, samalla pidätellen hevosia jotka puhkuivat jokainen virtaa. Kaikkien ollessa selässä Siiri muisti palata aikasemmin puhuttuun asiaan. ”Lulua ei ole näkynyt vieläkään.”

Pyysimme kaikki  hevosilta käyntiä ja ne vastasivat apuihin hienosti. Muodostimme pari jonon, minä ja Ville edellä, Katja ja Siiri perässä. ”Isot egot edellä, pienet perässä.” Ville naureskeli. Tietyllä tavalla mies oli oikeassa, Fifa ja Peppi sekoaisivat jos niiden vauhti hidastuisi edellä kävelijöitten takia. Toisaalta Wini oli pienestä koostaan huolimatta kuin mikä tahansa iso hevonen. Se pysyi tahdissa mukana ja joskus jopa edellä paremmin kuin muut. Ville joutui hieman antamaan pidätteitä, jotta tamma pysyi aisoissa miehen alla. ”Noh, neiti mysteeri. Avaappas sanaista arkkua vielä hieman lisää.”

Itse annoin Fifan kävellä löysin ohjin. Ori pysyin hienosti kuulolla pelkillä painoavuilla, vaikka itse vielä niitä hieman etsinkin. Katselin edessä olevaa tietä. ”En mä tiedä oikeen mitä mun pitäs kertoa. Kitty on nyt varmaan lähemmäs neljäkymmentä, lapset on jotakin neljätoista kaiketi. Tosi mukava perhe. Ihan hyvää hyvyyttään otti mut sinne silloin. Sain hoitaa ja kouluttaa, sekä kisata niiden hevosia tosi vapaasti. Niillä oli silloin tosi isot tallit ja toiminta ihan kansainvälistä. Kerran sitten, kun oli laukkaharkat sen hevonen pillastui ja Kitty jöi jalkoihin. Mä muutin takaisin porukoille siinä kohdin. Parin viikon päästä kaikki meni myyntiin ja porukat tosiaan ostivat mulle Fifan.”

Ville katsoi myös eteensä, kävelimme maastopolkua pitkin maastoesteitä kohti. Matka olisi pitkä, joten hevoset ehtisivät hyvin lämmetä ennen esteitä. Katjan ja Siirin iloinen rupattelu kuului taustalla. ”Näkyyköhän Katjaa sitten enää ollenkaan tallilla, kun Kitty tulee perheineen?” Esitin kysymyksen hiljaa, en halunnut Katjan kuulevan. Tiesin uran olevan hänelle tärkeä, enkä halunnut hänen potevan valinnastaan syyllisyyttä. Ville ymmärsi yskän ja vastasi myös hiljaa. ”Toivottavasti. Olisi sääli menettää Katja vaikka se Kitty oliskin kuinka hyvä tyyppi tahansa.”

Kuuntelimme kun takana ratsastava Katja kertoi Siirille Kityn ottavan yhden koiransa mukaansa, Välkyn. Älynvälys, eli Välkky oli minulle ennestään tuttu koira. Muistin varsin hyvin, ettei koira välittänyt pätkän vertaa vieraista vaan mielummin vetäityi Kityn suosioon ja vartioi tallialuetta. Se myös samaan aikaan harvinaisen hyvin koulutettu, eikä edes kiltti Doris osannut niin paljon käskyjä kuin Välkky jo pentuna. Lapsille olisi luvattu Katjan mukaan Carrin hoito ja liikutus päävastuulle. Villen ilme meni hieman mutrulle. Osasin aavistaa miehen murheiden syyn. ”He ovat saaneet niin hyvän opin hevosten kanssa, että varmasti voisivat opettaa meitä. Älä Peppiä murehdi.”

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.
 1  2  3  4  5  >



RSS

©2018 Kauniit Mahtavat Ravurit - suntuubi.com